Helppoa muisteltavaa YUP-yhtyeestä – osa II

Kevyt muistelu YUP-yhtyeen tarinan äärellä jatkuu. Hippo Taatilan teos yhtyeestä herätti itsessänikin menneiden kertaamisen haluja. Ensimmäisessä osassa tein selkoa YUP:n tuotannosta vuosina 1990-1994, johon tutustuminen ajoittui itselläni enimmäkseen vuosiin 1998 ja 1999. Tämä osa sijoittuu omassa elämäkerrassani samoihin vuosiin, ja YUP:n julkaisutkin lähestyvät kokijaansa: käsittely jatkuu vuodesta 1994 ja ulottuu vuoteen 1998.

Vuonna 1994 ilmestynyttä Homo sapiens jakaa yhtyeen sisällä mielipiteitä vuosikymmenten jälkeen. Näin arvioi Jarkko Martikainen (s. 122):

Homo sapiens on karu valinnoissaan ja se näyttää ankarat kasvonsa hyvässä ja pahassa rönsyilevimpiin Toppatakkeihin verrattuna. Kuitenkin hyviä biisejä levyllä on kyllin monta, ne on esitetty kyllin innostuneesti ja taltioitu kyllin taidokkaasti.”

”Kyllin?” Vähintään kyllin. Albumi kuin paahtaa joka suuntaan täysillä, mutta pysyy silti kasassa. Tekstit seikkailevat myyttien, satujen, inhorealismin ja kärjistysten maastossa, ja likimain kaikki se mahtuu viimeiseen kappaleeseen, petollisen rauhalliseen ”Alkemistiin.” Sopivasti puolivälissä oleva ”Jumala halkaisi ihmisen kahtia” on uskomatonta paahtoa niin lyyrisesti kuin musiikillisestikin sanan monissa merkityksissä. Laulut ovat keskenään niin erilaisia mutta samaan aikaan niin perusteltuja, että tuntuu vääryydeltä jättää niiden mainitseminen näihin kahteen.

YUP:ssa varmasti viehätti paitsi yllätyksellisyys ja ehdottomuus niin myös se, että sanoitukset liikkuivat samassa tematiikassa tai ainakin kuvastossa kuin erään toisen läpimurtonsa tehneen kolmikirjainyhtyeen lyriikat.  YUP:llä tämä kaikki vain oli jotenkin hillittömämpää. Homo sapiensissa tämä hillittömyys, taito, sanottava ja moni muu, luultavasti määrittelyä loputtomiin pakeneva elementti – ellei nuoruutta todeta sellaiseksi – ovat ihanteellisissa suhteissa toisiinsa. Yhtye ei voinut edellisen albumin jälkeen lähteä tekemään vielä toppatakimpaa levyä – mutta ei sen tarvinnutkaan. Samoin seuraava levy ei voinut olla ”kuin Homo sapiens, mutta vähän homosapiensimpi.” Se oli selvästi samaa jatkumoa, mutta ei sen tarvinnut kilpailla edeltäjiensä kanssa.

Hippo Taatila lausuu vuonna 1996 ilmestyneestä Yövieraat-pitkäsoitosta (s. 145):

Yövieraat on sävellyksellinen, sanoituksellinen ja sovituksellinen täysosuma, jonka kappalelistassa ei ole ainuttakaan heikkoa lenkkiä ja jonka kappaleet toimivat yhtä lailla niin erikseen kuin kokonaisuuden osina.”

Kirjoittajan kanssa on helppo olla nyt samaa mieltä. Nuorempana Yövieraat jäi minulla edeltäjänsä varjoon, eikä siihen ollut syynä varmaankaan mikään muu kuin kappaleiden tempo. Kuuluuko tämä sitten aikuistumiseen? Yhtyeen tahdit hidastuvat, ja hiljalleen ikääntynyt kuulijakin huomaa nyansseja.

Vuonna 1998 ilmestynyt Outo elämä vaikutti Homo sapiensiin verrattuna suorastaan radioystävälliseltä, mutta siinä lienee kyse lähinnä kontrastin voimasta. Olisiko jälkeenpäin tarkastellessa kyse samasta kehityskulusta, joka paitsi nosti yhtyeen lopullisesti suuremman yleisön tietoisuuteen niin myös teki siitä – ainakin itselleni – vuoteen 2003 mennessä turhauttavan paljon samaa kuin ennenkin tarjoilevan. Joidenkuiden mielestä YUP toki oli varmasti pilalla jo 1998.

Oudolla elämällä oli selkeästi nähtävissä se yhteiskunta- ja kulutuskriittinen lyyrinen maailma, joka vain vahvistui tulevilla levyillä. ”Suomen suurin tv”, ”Hauskat hautajaiset”, ”Tavaroiden taikamaailmat” ovat toki edelleen fantasiakuvastoa samalla tavalla kuin esimerkiksi ”Beelsebub ei nuku koskaan” tai ”Jos helvetti on täynnä”, mutta liitäntä arkielämään ja niin kutsuttuun tosimaailmaan alkaa olla jo ilmeinen.

Itse en ollut vielä kunnolla tuohon tosimaailmaan astunut. Kun YUP:lla tähän saakka liki kaikki kokeilut olivat toimineet ja johtaneet aina uuteen ja valloittavaan, olivat nuoremmalle itselleni liki kaikki kokeilut mahdollisia, yritykset jos eivät onnistuneita niin ainakin hauskoja, ja suunnat edelleen auki. Oli vaihtelevaa jos kohta myös ehdotonta. YUP oli luopunut tietystä tempoilusta ja ehdottomuudesta, ja minunkin tulisi lähivuosina tehdä sitovia valintoja.

Kategoria(t): elämäkerrat Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *