Ilon ja surun kirjastojen ensimmäinen vuosi

Aluksi on todettava, että blogin säännöllinen ilmestyminen vuoden verran – vaikka aivan tammikuun alussa en vielä päässytkään julkaisemaan – on pieni ihme. Useimmat blogit hiipuvat innostuneen alun jälkeen nopeasti.

Mikä on vuoden aikana ollut bloginpidon ja lukemisen suhde? Blogi on varmasti lisännyt luetun määrää. On tietty paine lukea niin paljon, että saa tehtyä viikottaisen merkinnän. Aivan kaikesta lukemastani fiktiosta en ole kirjoittanut: esimerkiksi Michael Moorcockin Teräksinen tsaari jäi blogissa dokumentoimatta, sillä en keksinyt sen tarinasta mitään kiinnostavaa sanottavaa.  Kaikista Keltaisen kirjaston kirjoista toki kirjoitan – olihan kyseiseen kirjastoon uppoutuminen blogin aloittamisen keskeinen syy. Numerot kuitenkin hyppivät välillä, kuten tunnisteen mukaisesta listauksesta huomaa. En hypi kirjojen yli, mutta en myöskään lue uudestaan jo lukemiani. Kenties teen niistä vielä jonkin koontimerkinnän.

Onko bloginpito lisännyt lukemisen laatua? On varmasti, mikäli laatua tarkastellaan maailmankirjallisuuden tuntemuksen kautta. Kysymys on vaikeaselkoisempi, jos mietitään lukukokemuksen nautinnollisuutta. Olen ottanut itselleni kahdenlaista pakkoa: lukea tiettyä sarjaa tietyssä järjestyksessä, ja kirjoittaa jokaisesta teoksesta 150-250 sanan blogimerkintä. Pakot ja paineet eivät useinkaan lisää kokemuksen laatua. Toisaalta lukutapa – tarinallisuuden miettiminen – haastaa hakemaan asioita, joita ei välttämättä huomioisi tai miettisi ilman tätä fokusta lukiessaan. Keskityn siis tekstiin hieman eri tavalla ja koetan hakea näkökulmia, mikä saattaa johtaa myös kiinnostaviin oivalluksiin. Toistaiseksi hanke tuntuu jatkamisen arvoiselta.

Kesken vuoden aloitin itsellenikin yllätyksenä pari jatkuvampaa sarjaa, eli roolipeliharrastuksesta kumpuavat merkinnät ja Svart Recordsin vinyylijulkaisujen innoittamat Leavings-tarinat. Kumpikin sarja jatkuu – roolipelimerkinnät harvakseltaan pelisessioiden nostattamien ajatusten myötä ja Leavings-tarinat kunnes viimeinen uudelleenjulkaisu sekä Timo Kalevi Forssin Gösta Sundqvist -elämäkerta on käsitelty.

Tuleva vuosi jatkuu siis pitkälti entisissä merkeissä: enimmäkseen Keltaisen kirjaston käytävillä, mutta pistäydyttyä tulee muissakin tarinoissa. Uutena avauksena kokeillen Kalevalan tarinoiden kommentointia. Kyse ei suoranaisesti ole satavuotiaan Suomen innoitus, vaan se että sattumalta keskellä vuotta törmäsin muutamaan kiinnostavaan vanhoja runoja koskevaan juttuun.

Kohti vuotta 2018!

Kategoria(t): ilmoitukset Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *