Jakso 3: Lemminki

Rauta-ajan kolmas jakso ”Lemminki” olisi voinut olla oma elokuvansa tai sen olisi voinut kertoa kahtena lyhyempänä jaksona. Näin esitettynä tarinoissa on jotakin tosi turhauttavaa.

Tarina sinänsä on kuin Kalevalasta: Kyllikin ryöstö, puolin ja toisin rikottavat valat, kosioretki Pohjolaan, kuolema ja henkiinherääminen, pako saareen ja kostoretki Pohjolaan tapahtuvat likimain niin ja ja siinä järjestyksessä kuin Kalevalassakin. Tarinankuljetuksen kannalta siinä on se ongelma, että on monta alkua ja loppua. Luulinkin jakson päättyvän jo toisen lopetuksen jälkeen, mutta puolisen tuntia olikin yhä jäljellä.

Jakso on tähän saakka muutenkin kalevalaisin, sillä Lemminki mainitsee itsensä Lemminkäisenä, kuoro laulaa kauniista Kaukomielestä ja dialogissa – jota on huomattavasti enemmän kuin edellisessä jaksossa – on kalevalaista poljentoa. Lemmingin tarina on paljon enemmän Lemminkäisen tarina kuin Joukon tarina ensimmäisessä jaksossa oli Joukahaisen tarina.

Jakso on toistaiseksi kalevalaisin, ja siksi se ei häkellyttävästi – huolimatta päällekkäisyydestä ja jaetuista kohtauksista ”Sammon” kanssa – tunnu kuuluvan samaan tarinaan. Väinöllä ei ainakaan vielä ole taikavoimia, mutta Lemminkäisen äidillä taitaa olla – ja suka vuotaa maagisesti verta Lemmingin menetettyä päänsä. Minulla ei ole mitään kumpaakaan ratkaisua eli realismia tai maagisuutta vastaan, mutta jos kolme ensimmäistä jaksoa haluaa sijoittaa samaan maailmaan ja osaksi samaa tarinaa, maailman sisäinen johdonmukaisuus kärsii.

Uskoisin, että tämä jakso on melko helposti seurattavissa ilman Kalevalan tuntemusta – mutta kääntöpuoli on se, että Kalevala ei myöskään anna siihen uusia ulottuvuuksia. Ehkä jotain jää minulta huomiotta, mutta tämä tuntuu ”Kalevalan kuvittamiselta”, jota tekijät pyrkivät välttämään.

Kategoria(t): Kalevala Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *