Jakso 4: Pitkä talvi

Rauta-ajan päätös rakennettiin oikeastaan aika hienosti. Kolmannen jakson jälkeen mietin, että tarinoita on vaikea tuoda yhteen, sillä sarjan maailma ei ole sisäisesti johdonmukainen. Riskiksi ajattelin liian suureen pyrkivää tarinan päätöstä, joka ei edes voisi toimia.

Päätösjakso ei yritä lyödä kaikkea yhteen – se päinvastoin lyö tarinan ja ehkä maailmankin rikki. Siten sisäinen johdonmukaisuus itse asiassa korjautuu: myöntämällä se, menemällä täysillä sitä päin ja ylittämällä se. Samalla maailma tietysti särkyy, mutta tämähän on päätösjakso. Se lopettaa tarinan maailmoineen joka tapauksessa.

Jakson osa sammon ryöstöstä muistuttaa kerronnaltaan edellisiä osia. Kaikki ei kuitenkaan ole ennallaan, sillä jaksolla on myös luentomainen kehyskertomus tekohetkensä nykyajassa. Se alkaa särkyä, kun Lemminki vaatii saada kertoa tarinaansa itse.

Tarina alkaa hajota myös ryöstökertomuksen sisällä, kun annetaan ymmärtää Väinön huomattavasti vaatimattomamman soittelun kasvaneen sittemmin legendaarisiin mittoihin ja vaivuttaneen Pohjolan väen uneen. Mikään Rauta-ajan maailmassa tai tarinassa ei vaadi tämän mainitsemista – se onkin viesti katsojalle teosten suhteesta ja ehkä tarinoiden luonteesta yleisemminkin. Yhtä kaikki se lyö taas säröä tarinaan.

Jakson jälkipuolen peijaisjaksossa Ilmari puhuu katsojalle ja syyttää Väinön ottaneen peijaisissa karhun roolin. Roolit alkavat hämärtyä muutenkin, kun paljastuu, että sekä kehyskertomuksen luennoijaa että Lemminkiä näyttelee Tom Wentzel, ja kun nämä hahmot käyvät keskusteluun aikojen ja miljöiden läpi. Mukaan liittyy vielä Wentzelin esittämä Mad Max -asusteinen Lemminki, joka vaatii miekkaa tuleviin taistoihin. Yleisö hylkää luennoijan – tai taputtaa tälle.

Tarinaa ei enää ole. Rauta-aika päättyy. Tuntuu kuin päätösjakso kommentoisi myös koko urakan mahdottomuutta.

Kategoria(t): Kalevala Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *