Kahdestoista runo: Lemminkäinen on Joukahaista kovempi jätkä

Lemminkäinen viipy kalareissulla odottamattoman pitkään ja Kyllikki päätti käydä lasillisella tyttöjen kanssa – tai mitä ”kassapäien karkelot” sitten tarkoittaakaan. Kun Lemminkäinen saa kuulla, että Kyllikki vastoin valaansa kävikin kylillä, hän alkaa heti valmistella oman valansa rikkomista ja koota tappelukamppeitaan.

Lemminkäisen äiti on tässä järjen ääni, mutta eihän sellaisia ole muutenkaan kuunneltu. Lemminkäisen ja tämän äidin riitelyssä on kieltämättä yksi kohta, joka olisi taas trailerimateriaalia. Vihoissaan Lemminkäinen huitaisee sukan (siis harjan, ei sukkaa) alas seinältä ja toteaa:

Silloin on hukka Lemminkäistä,
tuho poikoa pätöistä,
kun suka verin valuvi,
harja hurmehin loruvi.

Lopulta Lemminkäinen lähtee sotaretkelleen ja suuntaa peräti Pohjolaan saakka. Siinä missä Joukahainen uhosi ihan turhaan, saa Lemminkäinen tuloksia aikaiseksi: vaikka Pohjolan tupa kuvataan täyteen tietäjiä ja mahtimiehiä, laulaa Lemminkäinen heidät sinne tänne ja on muutenkin kukkona tunkiolla. Yllättävää.

Jos runossa oli trailerikohta, niin alustetaanpa myös tulevaa, kun Lemminkäinen säästää karjapaimenen tylyn morkkauksen säestämänä. Karjapaimen sitten suuttuneena piiloutuu Tuonelan joelle. Tämä ei varmaankaan palaa kiusaamaan Lemminkäistä…

Kategoria(t): Kalevala Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *