Yleensä olen kirjoittanut kesäksi vähemmän, mutta Rauta-ajan neljä jaksoa vaativat merkinnän kukin. En kuitenkaan huomannut, että heinäkuussa on viisi perjantaina! Täytyi siis lukea lopuksi Paavo Haavikon teksti Rauta-aika.
Kannessa on kirjan otsikkoa suurempana käyttöohje lukijalle.
Unohda! Unohda Kalevala, sen sankarit, sanat, sanomukset, unohda mitä olet heistä kuullut, kuvat jotka olet nähnyt. Unohda! Tässä he ovat.
Mutta tiedonkäsittelyn psykologiasta tiedämme, että vaikea on unohtaa, jättää huomiotta ja olla ajattelematta tarkoituksella. Tiesikö Haavikko tämän ja halusi aktivoida tutut mielikuvat lukijassa, jotta ne kävisivät keskusteluun hänen tarjoamiensa kanssa? Vai olisiko niin, että haettiin tiedonkäsittelyprosesseja tuntematta dramaattista irtiottoa vanhasta?
Voi kysyä, miten Rauta-aika-televisiosarjaa katsoisi tuntematta Kalevalaa. Haavikon tekstin äärellä voi kysyä, miten sitä lukisi riippuen siitä, tunteeko Kalevalan ja televisiosarjan, tunteeko vain toisen vai tunteeko kumpaakaan.
Jos on, kuten minä, katsonut televisiosarjan ennen kuin luki tekstin, on luultavasti vaikeaa olla kuvittamatta tekstiä televisiosarjan kohtauksilla tai olla antamatta repliikeille muita äänenpainoja kuin on jo kuullut. Voikin olla vaikea olla lukematta Rauta-ajan tekstiin asioita, joita siinä ei ole mutta jotka on nähnyt.
Tekstin että televisiosarjan alkupuoli kulkevat käsi kädessä ja syntyy vaikutelma, että teksti on ollut helppo kuvittaa: erot ovat varsin vähäisiä eivätkä mahdollista suuria tulkinnallisia eroavaisuuksia. Tekstissä Väinämöinen ammutaan koskeen hevosen selästä, televisiosarjassa taas omilta jaloilta – tässähän ei liene kyseessä ohjaajan visionäärinen ratkaisu vaan työturvallisuusnäkökohta. Alastomia naisia ei tekstiin ole ainakaan selvästi kirjoitettu esille aivan yhtä usein kuin mitä kuvitus näyttää.
Mutta kun tekstin loppua kohti tarina alkaa hajota, televisiosarjan tekijöillä on ollut enemmän vapauksia ja tulkinnanvaraa kääntää se kuviksi. Voi myös olla, että minullakin on ollut suuremmat mahdollisuudet tulkita viimeisen jakson epämääräisiä ärsykkeitä miksi olen halunnut. Tekstissä on ”Kertoja”, jonka olen tulkinnut televisiosarjassa luennoijaksi. Tarina alkaa hajota ympäristöä vailla oleviksi dialogeiksi tai monologeiksi, ja niihin voi kuvitella liki minkälaisen miljöön tahansa.
Hassua, että etenevän tarinan hajotessa televisiosarjan kuvasto ei enää hallitse. Teksti on niin voimakasta.
Mutta entä Rauta-ajan tekstin suhde Kalevalaan? Minusta tuntuu, että Rauta-aika kyllä tunnustaa sen, että sitä ei voi lukea ilman kaikuja Kalevalasta. Kertoja ja hahmot keskeyttävät toisiaan myös tekstissä, kertovat vaihtoehtoisia versioita ja tunnustavat, ettei myöhemmin kerrottu voi pitää paikkaansa mutta on ollut tarkoituksenmukaista. Tässä mielessä tarina ottaa mukaansa sen, mikä siinä väistämättä olisi muutenkin. Samalla se tekee siitä monitasoisuudessaan mielenkiintoisemman.
Rauta-ajan teksti on niin säästeliästä, että sitä on ehkä mahdotonta lukea vain itsenään sulkeistettuaan Kalevalan ja televisiosarjan. Sen miljööstä on kerrottu niin vähän, että on pakko käyttää ennakkotietojaan asettaakseen tapahtumat johonkin taustaan. Olisi kyllä mielenkiintoista olla lukija, joka ei ymmärrä, mitä alun kehotukset unohtaa Kalevala oikein tarkoittavat – ja olisi mielenkiintoista olla lukija, joka ei koskaan ole tiennytkään, kuka Paavo Haavikko on. Silloin teksti olisi esillä itsenään. Mutta oliko se kirjailijan tarkoitus, vai tähtäsivätkö käskyt unohtaa Kalevala sankareineen juuri päinvastaiseen?