Keltainen kirjasto #101: Herra Theodor Mundstock

Pari viime vuotta on ollut outoa aikaa: natsit ovat marssineet avoimesti kadulla niin Suomessa kuin muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Miten outoa mahtoikaan olla alle sata vuotta sitten, kun se tapahtui ensimmäisen kerran? Kuka näki, mitä silloin oli tulossa? Miksi nyt kävisi toisin?

Silloin sotilaspukuinen astuu herra Vorjahrenin luo ja herra Mundstock ajattelee; no jo oli aikakin että sait päähäsi auttaa! Mutta mies potkaiseekin herra Vorjahrenin matkalaukkua. Herra Vohjaren, joka on neljänkymmenen askeleen päässä junasta, kalpenee, hoipertelee ja matkalaukkua putoaa hänen kädestään. Kun herra Mundstock näkee tämän, hänkin kalpenee. Ennen ei ole tapahtunut asemalaiturilla että joku huutaisi ihmisille että nämä ovat sikoja ja potkisivat heidän matkatavaroitaan. Oliko moista nähty ikinä? Kerran, hän muistelee, kun olin lähdössä lomalle Vah-joelle ja ostin ennen junan lähtöä asemalaiturilta juotavaa, eräs tuntematon mies törmäsi minuun mutta pyysi heti kohteliaasti anteeksi, suokaa anteeksi hyvä herra. Ja se oli ollut vain aivan pieni tahaton törmäys. Silloin elettiinkin normaalien ihmisten aikaa kun ostin juotavaa ja matkustin lomalle. Tällaista tapahtuu laitureilla nyt, hullujen aikana, eikö herra Vorjahren ole lähdössä lomalle eikä osta juotavaa. Herra Vohjaren matkustaa keskitysleiriin. Siinä on suuri ero.

Ladislav Fuksin romaanissa Herra Theodor Mundstock on siirrytty järkevien ihmisten ajasta hullujen aikaan. Nykyään ihmisiä ei aivan samalla tavalla lähetetä keskitysleireille, mutta jotain aavemaisen tuttua tarinassa on – toivoa tietenkin sopii, ettei meidän aikamme tarina jatku samalla tavalla kuin tiedämme herra Mundstockin ajan tarinan jatkuneen.

Natsit ovat nousseet valtaan ja herra Mundstockin naapurit ja ystävät saavat määräyksiä lähteä keskitysleireille. Herra Mundstock odottaa itsekin samanlaista kirjettä ja kokee maailman aivan oikeutusti muuttuneen mielivaltaiseksi. Hän tekee minkä pystyy: juttelee sisäiselle varjolleen, kuvittelee tuttavansa elämää keskitysleirillä, harjoittelee arjessaan leirin karuja oloja varten, ennustaa epätoivoisesti korteistaan valoisaa tulevaisuutta tuttavaperheen pojalle.

Herra Theodor Mundstock pyrkii jatkamaan normaalia elämäänsä, ja jollakin tavalla se tekee hänen tarinastaan kauhutarinan.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *