Keltainen kirjasto #117: Asian etu ja muita novelleja

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, kuinka Solženitsynin lukeminen on minulle vaikeaa. Vankileirien saariston ja kirjoittajan maine värjää koko lukukokemusta ilman että olisin vieläkään lukenut Vankileirien saaristoa. Jos se olisi mahdollista, voisi olla mielenkiintoista lukea jokin Solženitsynin teos tietämättä kirjoittajaa – kenties kokemus eroaisi aikaisemmista, tai sitten arvaisin tekijän heti.

Mutta tämänkertaiseen tarinaan – tai yhteen niistä. Asian etu on kokoelma tarinoita: pienoisromaani tai kaksi ja sitten varsin lyhyitäkin, suorastaan katkelmamaisia tarinoita. Suurin osa ajatuksistani askaroi ennakkoon nimitarinan kanssa.

”Asian etu…” Koska kyseessä on Solženitsyn, jo nimen täytyy paljastua jollakin tavalla kriittiseksi. Ennen lukemista arvelin, että on vähän muita vaihtoehtoja kuin se, että ”asian” – mikä se onkaan tällä kertaa – etu jotenkin epäreilusti ajaa yksilöiden etujen ohi.

Jotakuinkin niin siinä myös kävi. Opiskelijat antoivat suuren panoksen oppilaitoksen tilojen rakentamiseen, mutta kyseinen rakennus annettiinkin hallinnollisella päätöksellä muiden käyttöön. Kenties epäoikeudenmukaisuus kohdistui enemmän yhteisöön kuin yksilöön, mutta ennakoin perusasetelman melko hyvin. Tarina oli ikään kuin kerrottu jo valmiiksi päässäni.

Tällainen ennalta-arvaaminen ei ole mikään erityinen ylpeydenaihe. Se voi päinvastoin kertoa siitä, etten anna kirjoittajan tarinoille mahdollisuuksia tulla luetuksi tai jäädä mieleen kuin melko ahtaissa raameissa. Seuraavaan Solženitsynin teokseen täytyy siis tietoisesti ottaa toisenlainen asenne!

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *