Keltainen kirjasto #125: Augie Marchin kiemurat

Elämäkertaromaani? Kasvukertomus? Toivottavasti on edes fiktiivinen.

Augie Marchin kiemurat ei ilmeisesti kuvaa kirjoittajansa Saul Bellowin nuoruusvuosia. Jostakin syystä se tekee tarinasta minulle heti kiinnostavamman.

Oikein ihmisten ja fiktiivisten tarinoiden henkilöiden elämässä on yksi keskeinen ero: ensin mainitulla ei ole mitään sen kummempaa ulkopuolelta annettua tarkoitusta, kun taas jälkimmäisellä ei ole muuta kuin se. Tarinan päähenkilö havainnollistaa, näyttää tai esittää jotain.

Tästä seuraa joitakin jännitteitä. Rasittavuudessaankin Sieppari ruispellossa tuntuu aidolta elämältä juuri näennäisen päämäärättömyyden takia. Pablo Nerudan elämäkerta puolestaan tuntuu luotaantyöntävältä, koska se on kuin romaani tietynlaisessa vaihtoehdottomuudessaan päähenkilönsä elämäntarinan ja sosialismin välttämättömän hienouden suhteen, vaikka oikeassa elämässä välttämättömyys on muuta.

Augie Marchin kiemuroiden lukemisessa ei ole oikein muuta päämäärä kuin päästä viimeiselle sivulle – ja useimpien ihmisten elämäkin kai menee vähän samalla tavalla siinä sivussa elellen. Augie ei etene mitään suurta päämäärää kohti, vaan reagoi vastaan tulleisiin ongelmiin, tarttuu tilaisuuksiin, ja ylipäätään tuntuu elävän sattumien suuntaamana.

Jossakin vaiheessa kuitenkin – ainakin tämän lukijan yllättäen – veijaritarina onkin enimmäkseen huomaamatta muuttunut toisenlaiseksi tarinaksi. Elämässä onkin merkityksiä, painavia tavoitteita – eikä aika ole enää loppumaton luonnonvara. Elämästä onkin tullut ainutkertaisuudessaan vakavaa.

Niin se kai käy. Ja siksi se tuntuu aidommalta elämältä kuin Tunnustan eläneeni.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *