Keltainen kirjasto #157: Tulkit

Wole Soyinkan romaani Tulkit on hankala tapaus. Blogin jonkinlainen tunnuslause on ”kyse on tarinoista”. Luulen, ettei Tulkeissa ole kyse tarinasta.

Jos aivan rehellisiä ollaan, niin mieleeni jäi lähinnä se, että yhdellä keskushenkilöistä on omanlaisensa ulostamiseen keskittyvä uskonto tai maailmankatsomus. Muu materiaali kirjassa sekoittuu niin, etten hahmota oikein mitään. Politiikkaa ja korruptiota on jonkin verran. Mutta entä se tarina?

Wikipedian mukaan Tulkkien kerronta on näennäisen kaoottista. Saattaisin sanoa, että se on myös aidosti kaoottista, mutta mieluummin myönnän, että kysymys on huolimattomasta lukemisesta. Eri lähteiden perusteella vaikuttaa kuitenkin selvältä, että kerronta on vaikeaa ja tarina vaikeasti luettavissa.

Mohamed Dellal toteaa, että päähenkilöiden tarinat ovat vain vaivoin selvitettävissä (”only with painstaking efforts”) ja että toisin kuin afrikkalaisessa narratiivisessa traditiossa tyylin on ”entrooppinen”. Se pikemminkin siis hajottaa kuin rakentaa. Onko siis niin, että valittu tapa kertoa Tulkkien tarina on samalla tietoinen vastaveto aikansa afrikkalaiselle kirjallisuudelle, joka eittämättä on jossakin suhteessa kolonialismiin? Näin muoto ja sisältö kietoutuisivat yhteen perustellulla tavalla – toisin kuin, mainittakoon, Saramagon teksteissä. Tämä tarkoittanee kuitenkin sitä, että tarinan ymmärtääkseen pitäisi ymmärtää aika paljon muutakin kuin vain lukemansa teksti.

Osaan siis lukea. Mutta en voi ymmärtää tarinaa ymmärtämättä muotoa, ja ainakin Tulkkien tapauksessa muodon – tai ainakin sen valinnan – ymmärtäminen taitaa vaatia tietoa kirjan ja nykyisen kulttuurisen ymmärrykseni ulkopuolelta.

Mielenkiintoista yhteenkietoutumista.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *