Keltainen kirjasto #159: Perjantai eli Tyynen meren kiirastuli

Michel Tournierin Perjantai on tarina, joka on aika vahvasti suhteessa toiseen tarinaan – onhan sen lähtökohtana Daniel Defoen Robinson Crusoe. Defoen teos on varmaan sellainen, joka tunnetaan laajemmin kuin mitä sitä on luettu. Perjantain jälkeen tarkastin Wikipediasta, miten Robinson Crusoe menikään – en todellakaan tunne sitä sen paremmin.

Tarkastelen kuitenkin tässä Perjantaita omana tarinanaan, koska sellaisena sen myös luin, sikäli kuin se oli mahdollista.

Crusoe siis haaksirikkoutuu saarelle. Se on tarinassa keskeistä, ja se tietenkin on jotain sellaista, joka muuttaa hänen elämänsä tarinaa peruuttamattomasti. Siitä huolimatta hän pyrkii jatkamaan omaa tarinaansa, kotimaansa tarinaa ja valistuksen ja edistyksen tarinaa haaksirikkonsa jälkeen. Hän ikään kuin jatkaa elämistä kuten hän näkee ainoaksi oikeaksi tavaksi elää: täytyy laatia perustuslaki, nimittää virkakunta, perustaa rahalaitos, pitää jumalanpalvelukset ja niin edelleen. Muunlaista tarinan jatkoa Crusoe ei näe. Kun hän kohtaa Perjantain, toistuu sama asetelma: vain kasvu kohti kristinuskoa ja sivistystä on ajateltavissa oleva päämäärä, ja koska Perjantai on vasta Crusoen hänet sinne lähettämällä matkalla, hän ei saa vielä kunnollista nimeä.

Crusoen olettama tarina kuitenkin käy mahdottomaksi. Säilötyt ruutitynnyrit räjähtävät ja tuhoavat infrastuktuuria. Englantilainen alus miehistöineen ei liity Crusoen haluamaan ja edistämään sivistyksen etenemisen tarinaan, vaan kohtelevat hekin saarta ja sen hentoa virkakoneistoa kaltoin. Jopa Perjantai hylkää Crusoen tarinan lähtiessään englantilaisten matkaan. Heiltä sentään jää jälkeen kaltoinkohdeltu laivapoika, josta Crusoe saa Torstain, jonka kanssa alkaa kertoa tarinaa eteenpäin.

Tournierin teoksen tarina päättyy Torstain nimeämiseen. On kuitenkin selvää, että tarina, jota Crusoe aikoo lopussa toteuttaa, ei ole enää alkuperäinen brittiläisen imperiumin ja valistuksen voittokulun tarina. Se on nyt omanlaisensa Speranzan saaren tarina, sillä englantilaiset purjehtivat olivat henkisesti melkein yhtä kaukana Crusoesta kuin Crusoe ja Perjantai olivat tavatessaan.

Alussa tietty tarina oli Crusoelle ainoa mahdollinen. Lopussa se oli mahdoton. Mutta ei hän sitä missään vaiheessa tietoisesti niin päättänyt.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *