Keltainen kirjasto #160: Garpin maailma

John Irvingin Garpin maailma tuntuu huimalta ajalliselta hypyltä. Minulle Irving on nykykirjailija, ja häntä Keltaisessa kirjastossa edeltäneet toverit näyttäytyvät silmissäni enimmäkseen menneen aikakauden tekijöinä.

Garpin maailma kertoo kuvitteellisen T.S. Garpin elämäntarinan – sekä sitä edeltäneitä ja sen jälkeisiä tapahtumia. Tällaisten kirjojen kanssa minulla on jo lähtökohtaisesti haasteita: voiko ”kokonainen” elämäntarina olla kiinnostava – voiko se kertoa jostakin tärkeästä – vai olisiko mahdollista tiivistää viestistä olennainen ja kirjoittaa se osaksi jotakin elämänjaksoa tai rajatumpaa episodia. Voiko kokonaisen elämän kuvaaminen, joka usein vaatii hillittömän määrän sivuja, olla turhaa niin, että saman perusidean olisi voinut kertoa esimerkiksi 280 sivulla 560 sivun sijaan?

Garpin maailman puolivälin tienoilla olin vähän eksyksissä. Mietin, miksi tämä elämä täytyy käydä läpi ilmeisesti alusta loppuun. En saanut kokonaan päästäni ajatusta, että tässä on jotain Forrest Gumpia muistuttavaa, mutta paremmin kirjoitettuna.

Jos Garpin maailmaa hahmottaa sen sisältämien tarinoiden kannalta – ei vain T.S. Garpin elämäntarinana – se avautuu eri tavalla. Tälle lukijalle jää vaikutelmaksi, että romaanin keskeisten henkilöiden elämäntarinat tai suorastaan elämät ovat muiden tarinoiden vankeja.

Romaani alkaa kuvaamalla Garpin äidin eli Jenny Fieldsin elämää. Hän ei halua elämäänsä miestä mutta tahtoo lapsen jossakin vaiheessa. Tämä on yksi seikka, joka tekee hänestä ympäristön silmissä ”seksuaalisesti epäilyttävän”. Hän saa lapsen – käytännössä raiskaamalla sodassa vammautuneen potilaan – ja kirjoittaa sittemmin elämäkerran, jonka nimi on Seksuaalisesti epäilyttävä. Tämä elämäntarina tietenkin vaikuttaa Garpiinkin hänen lapsuudestaan lähtien: äidin elämäntarinan vuoksi hänenkin polkuaan ympäristö ennakoi tiettyihin suuntiin.

Jenny Fields joutuu kuitenkin kamppailemaan elämäntarinansa tulkintojen kanssa, sillä menestynyt elämäkerta ei poista häneltä ”seksuaalisesti epäilyttävän” taakkaa. Sen lisäksi hän saa harteilleen feministisen suunnannäyttäjän roolin. Sekään ei ole elämäntarina, jonka hän olisi varsinaisesti halunnut, vaikka hän asettuukin siihen omalla tavallaan.

Samankaltainen perusasetelma toistuu, kenties dramaattisemmin, Ellen Jamesin kohdalla. Ellen James on romaanissa 11-vuotiaana raiskattu tyttö, jolta raiskaajat leikkasivat kielen, jotta tämä ei pystyisi kertomaan tekijöiden tuntomerkkejä. Hänen kohtelunsa käynnistää ellenjamesilaisuuden, feministisen liikkeen, jonka jäsenet leikkaavat tai leikkauttavat kielensä pois. Olisi epätarkkaa sanoa, että Ellen Jamesin suhde ellenjamesilaisuuteen on jännitteinen: pikemminkin se on kielteinen. Ellenjamesilaiset ovat ottaneet Ellen Jamesin elämän traumaattisimman tapahtumat oman ilmaisunsa välineeksi tavalla, jota Ellen James ei hyväksy. Hänen elämäntarinansa on kaapattu. Hän ei voi kertoa sitä sellaiseksi kuin olisi halunnut.

Kun radikalisoitunut ja häiriintynyt ellenjamesilainen, joka kokee Garpin ”nussineen siskonsa kuoliaaksi”, murhaa Garpin, jonka perheen luo Ellen James on aikuisena muuttanut asumaan, aika moni kaapattu elämäntarina kietoutuu yhteen.

Entä Garpin tarina? Nyt on jo ehditty hänen kuolemaansa.

Garp haluaa kirjailijaksi. Hän onnistuukin siinä, mutta osin äitinsä elämäntarinan ansiosta. Hän on kuitenkin ”kuuluisan feministin” Jenny Fieldsin poika. Olisiko häntä julkaistu ilman osallisuutta tähän tarinaan? Ehkä, mutta silloin hänen oma tarinansakin olisi voinut olla kovin toisenlainen.

Lopulta Garp ei kirjoita tai julkaise kovin paljon. Osa hänen teksteistään on kuitenkin osana Garpin maailmaa. Ne ovatkin mielenkiintoisia suhteessa hänen elämäntarinaansa ja häntä ympäröiviin – tai rajoittaviin – elämäntarinoihin. Mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä enemmän tekstit kumpuavat hänen elämästään – mutta eivät ole tapahtumien kirjaamista fiktiiviseen muotoon. Ne syntyvät hänen raivostaan, hänen peloistaan, hänen toiveistaan. Hän ei dokumentoi tapahtumia romaaniensa raaka-aineeksi, vaan antaa tunteiden motivoida kirjoittamiensa tarinoiden kulkua.

Garp kuitenkin kokee, että mitä enemmän hän kirjoittaa oman elämänsä kannustamana ja mitä vähemmän mielikuvituksestaan, sitä huonompaa jälkeä hän saa aikaan. Samalla hänen tarinansa asetetaan suhteisiin hänen äitinsä elämäntarinan – tai hänen äidilleen ympäristöstä annetun elämäntarinan – kanssa. Kustantaja kauppaa Garpin romaaneja tämän elämän tragedioiden, kuten lapsen kuoleman avulla. Kun hän antaa tarinansa julkaistavaksi, ne ovat tahtomattakin kiinni Garpin elämäntarinassa ja muiden elämien tarinoissa.

On toki itsestäänselvästi totta, että kaikki me olemme elämäntarinoinemme suhteessa ulkomaailman tapahtumiin ja muihin ihmisiin. Kukaan ei voi kertoa elämäänsä ihan millaiseksi tahtoo. Garpin maailmaa on kuitenkin mahdollista lukea voimakkaana kuvauksena siitä, millaista on erilaisten tarinoiden kamppailu ja siinä kamppailussa eläminen.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *