Keltainen kirjasto #50: Ivan Denisovitšin päivä

Yllätyin hieman kohdatessani Boris Pasternakin Tohtori Živagon Keltaisessa kirjastossa – kirjoittaja ja teos kun olivat aikansa Neuvostoliitossa ja siten, otaksun, myös Suomessa arveluttavia. Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristoa ei julkaissut suomeksi mikään suuri kustantaja. Wikipedian mukaan Tammi kieltäytyi teoksesta ”ulkopoliittisista syistä.”

Keltaisen kirjaston Ivan Denisovitšin päivä on kolmen tarinan kokoelma, jolle Solženitsynin varhaistuotannon pienromaani on antanut nimensä. Tarina on realistinen ja melko toteavasti kerrottu kuvaus neuvostoliittolaisen vankileirin päivän tapahtumista. Neuvostoliiton viranomaiset sallivat aikoinaan sen julkaisun, vaikka kirjailija olikin ollut sekä sitä ennen että sen jälkeen vallanpitäjien epäsuosiossa.

Tarinan sisäiset tapahtumat herättävät minussa vähemmän tunteita kuin sen kirjoittajaan ja itse teokseen liittyvät käänteet. Jörn Donner yritti 1970-luvulla tuoda tarinasta sovitettua elokuvaa Suomeen, mutta Elokuvatarkastamo kielsi elokuvan! Ehkä vielä absurdimpaa on – taas Wikipedia-artikkelin mukaan – että elokuvaa esitettäessä Ruotsissa Suomen viranomaiset sulkivat Ahvenanmaan lähettimen. Lopulta päästiin kuitenkin uuteen aikaan ja elokuvan esityskielto päättyi 1994, siis vain muutaman vuoden Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Totalitaristisissa maissa on edelleen vankileirejä ja voi olla, että kulutuskulttuurimme perustuu osin käytännössä orjatyölle. Hyväosaisena en kuitenkaan osaa samaistua tähän tai Ivan Denisovitšiin. Enemmän rauhattomuutta aiheuttaa se ajatus, ettei noista sensuuri-intoisista ajoista edes ole kovin kauan.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *