Keltainen kirjasto #58: Roomatar

Kirjailijan ja kannen perusteella odotin tarinaa, joka askartelisi maailmansodan, eksistentaalisten kysymysten ja dekadenssin teemoissa. Arvaukseni toteutui paremmin kuin joskus aikaisemmin.

Roomatar on noin 600-sivuinen teos, ja aloin lukea sitä kuin se olisi kertojahenkilönsä Adrianan elämäntarina alusta loppuun saakka. Pysyin uskossani melko kauan: se ei yhtään horjunut, vaikka kerronta alkoi hänen ollessaan jo 16-vuotias. Uskoa vahvisti se, että Adriana viittasi usein myöhempiin tapahtumiin ja oivalluksiin, jotka olivat tietenkin tarinaa tulevaisuudesta kertovan Adrianan mutta eivät vielä lukijan tiedossa.

Romaani kuitenkin kuvaa kuitenkin Adrianan elämästä vain puolenkymmentä vuotta. Näin Adrianan tulevaisuudesta päin ennakoimat käänteet eivät olekaan viisikymppisen roomattaren kokemuksen syventämiä huomioita, vaan käytännössä saman parikymppisen naisen jälkiviisautta. Kun tulkintakehys muuttui noin neljänsadan sivun jälkeen, oli kuin lukisi osin uutta tarinaa.

Adrianan kuvaamat elämäntapahtumat on sinänsä nopeasti lueteltu: lyhyt ura taiteilijoiden mallina, tuhoontuomittu kihlaus, prostituoiduksi ryhtyminen tai ajautuminen, yksipuolinen rakkaus vallankumoukselliseen, raskaaksi tulo toiselle. Roomatar päättyy päähenkilönsä ollessa vain vähän yli kahdekymmenen ja suureen epätietoisuuteen tulevaisuudesta. Vaikka toisenlainenkin tarinan jatko olisi mahdollinen, tuntuu että Adrianan tulevaisuus on jo vaivihkaa kerrottu – hän voisi toistaa äitinsä elämänkulun pääpiirteet, jotka Adriana tiivisti teoksen alkupuolella. Näin ollen hänen omaa elämäntarinaansa ei kannatakaan kertoa 22-vuotiaasta eteenpäin.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *