Keltainen kirjasto #65: Ääni ja vimma

Kuka kertoo tarinaa, jos ei hyväksytä vastausta ”kirjailija”? Vastaushan on paitsi tylsä niin myös väärä, sillä lukijahan sitä kertoo itselleen. William Faulknerin romaani Ääni ja vimma nostattaa kysymyksiä eri kertojahenkilöistä, vaikka ei olekaan kerronnan oletuksia dekonstruoiva postmoderni romaani.

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka tarinoiden ei tarvitse kertoa mistään tapahtuneesta kertoakseen jostakin todellisesta. Ääni ja vimma kertoo osin samoista tapahtumista monella äänellä eikä tarvitse olettaa, että viimeisen neljänneksen kaikkitietävä kertoja antaisi asioihin sen ”todellisemman” näkökulman kuin kolme muuta kertojaa.

Ulottuvimman tarinan romaanin aikajanalla kertoo kehitysvammainen Benjy – tai pikemminkin hänen tajunnanvirtansa. Kerronta on sekavaa ja suorastaan raakaa: asioita vain tapahtuu ilman että kertojalla tai lukijalla on käsitystä syistä. Joskus lukijalla ei ole kunnon käsitystä edes ajasta tai paikasta.

Quentin, toinen kertojista, lienee kolmen kertojan veljessarjasta se, joka olisi saattanut yltää suurimpiin tekoihin, tai ainakin se jolta niitä odotettiin. Myös hänen kertomassaan tarinassa aikatasot sekoittuvat. Sen lisäksi ihanteet ja tosimaailman epätäydellisyys kietoutuvat yhteen vyyhdiksi, jonka jännitteet kertovat tarinaa niin menneestä kuin tulevastakin.

Kolmas kertoja on Jason, jonka tajunnanvirtaa jää lukijalta piiloon. Hänen maailmansa suodattuu käytännönläheisen kyynisyyden läpi. Tarinan tausta ja tapahtumat ovat toki pitkälti samat kuin Benjyllä ja Quentinilla, ja huolimatta Jasonin kerronnan ymmärrettävyydestä hänen tarinansa tuntuu epäaidoimmalta – ei huonolta tai teennäiseltä, vaan raa’asta kokemuksesta kauimpana olevalta.

Mutta entä kun neljännessä osassa siirrytään kaikkinäkevään kertojaan? Olisi ehkä ollut luontevaa, että niteen alussa ollut myöhemmin kirjoitettu liite suvun vaiheista olisi ollut viidentenä osana kuten myöhemmissä alkukielisissä painoksissa – tällöin lukija olisi lopulta katsellut neljää osaa edeltäviä ja seuraavia tapahtumia vielä korkeammasta näkökulmasta kuin mihin hänet neljännessä osassa kaikkinäkevä kertoja nosti. Nämä neljä ääntä – osa vimmaisempia kuin toiset – kertoivat ja olivat osa lähes loputonta määrää tarinoita.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *