Keltainen kirjasto #79: Veljesviha

Kun Niko Kazantzakin romaanin nimi on Veljesviha, mieleen nousee ilmeinen vaihtoehto: tässä täytyy olla kyse velipuolista, joista toinen on turkkilainen ja toinen kreikkalainen, ja jotka historian tapahtumat asettavat vääjäämättömään ja traagiseen konfliktiin. Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka vaeltavat kreikkalaiset ajavat kylästä pakoon yhden turkkilaisen ja vaikka solvaukseksi kelpaa ”senkin turkkilaiset”, eletään sittenkin kreikkalaisten sisällissotaa.

Tarinan miljöössä on kiinnostavaa se, että ei oikeastaan ole väliä, mistä konfliktissa on kyse tai mihin aikakauteen se edes sijoittuu. Tässä se poikkeaa joistakin hiljattain lukemistani. Achimin kolmannessa kirjassa on olennaista, että tarina sijoittuu jaettuun Saksaan. Absalom, Absalom avautunee toisella tavalla, jos tuntee Yhdysvaltain syvän etelän historiaa. Veljesvihassa puolestaan vuodella tai vuosisadalla ei tunnu olevan suurta merkitystä. Vastakkain ovat kommunistit ja fasistit – mutta lopulta silläkään ei ole suurta merkitystä.

Tarina riisuttuna äärimmillään on se, että kaksi ryhmittymää vastakkaisine ihanteineen taistelee maallisesta vallasta ja päähenkilö – vanha pappi isä Jannaros – yrittää ratkaista maallisen tämänpuoleisen konkreettisia oikeudenmukaisuuskysymyksiä iäisyyden näkökulmasta.

Isä Jannaroksen ahdingon voisi siirtää melkein mihin tahansa aikakauteen tai miljööhön. Tarinan voisi kertoa olennaisesti samanlaisena, koska asia itsessään ei muutu. Sitä en tiedä, olisiko papin vastine tuomittu epäonnistumaan jokaisessa tarinassa enemmän tai vähemmän samalla tavalla, mutta tämänkertainen loppuratkaisu tuntuu surullisen luontevalta.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *