Keltainen kirjasto #80: Aamiainen Tiffanylla

Truman Capoten pienoisromaani Aamiainen Tiffanylla ehti kasvaa mielessäni suunnattomiin mittoihin – siis tarinansa vavahduttavuudessa ja merkityksellisyydessä. Näin kävi hyvän aikaa ennen kuin sain sen luettua, ja juuri siksi että sen lukeminen viivästyi ja viivästyi.

Kirjan kaikki kappaleet olivat jatkuvasti lainassa kirjastosta. Tässä on siis jotain poikkeuksellista. Yhden olisi pitänyt olla hyllyssä, mutta se oli kadonnut. Oliko joku siis kokenut teoksen niin vaikuttavaksi, että se oli pitänyt peräti varastaa? Uusiakin painoksia on varmasti otettu, joten jotain ajattoman kiehtovaa tässä täytyy olla.

Aamiainen Tiffanylla on myös klassikkoelokuva. Muistan lapsuudestani Deep Blue Something -yhtyeen samannimisen kappaleen. Jotenkin sen täytyy resonoida vuodesta toiseen, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, onko laululla ja pienoisromaanilla mitään tekemistä keskenään.

Ehdin lukea monta myöhempää Keltaisen kirjaston kirjaa odotellessani, että saan tämän käsiini. Kirjat eivät tehneet suurta vaikutusta – odottihan minua Aamiainen Tiffanylla.

Lopulta tavoitin teoksen hyllypaikaltaan. Se oli ihan mukava lukea.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *