Keltainen kirjasto #82: Liekehtivä elokuu

William Faulknerin romaani Liekehtivä elokuu muistuttaa hiljattain lukemaani saman kirjoittajan Absalom, Absalom -teosta siinä, että lukuisten ihmisten kohtalot yli ajan ja paikan ovat kietoutuneet toisiinsa mutta niin, että tapahtumat vaativat tiettyä miljöötä. Vaikka tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulle eli tarina on ajallisesti lähempänä kuin Absalom, Absalom, maailma tuntuu ainakin tälle lukijalle vieraalta: nuori nainen vaeltaa viimeisillään raskaana etsimässä lapsensa karkuteille lähtenyttä isää, kylissä tiedetään – ja pidetään tärkeänä – mitkä suvut olivat orjuuden lakkauttamista vastaan, ja häpeä sosiaalisen kontrollin välineenä on voimissaan. Vaikka tarinassa voisi  tarttua moneen asiaan, tartun nyt rotuun elämäntarinaa ja sen päättymistä määrittävä tekijänä.

Joe Christmas on joutomies, kulkuri ja viinakauppias. Romaanissa hänen tarinassaan on kolme merkittävää ehkä-asiaa. Hän ehkä tappoi kasvatti-isänsä. Hän ehkä surmasi naisen, jonka rakastajana ja jonka mailla eli. Hänessä ehkä on – kuten ennen ilmaistiin – neekeriverta.

Mikään näistä asioista ei ole Liekehtivässä elokuussa aivan varmaa. Kasvatti-isän mahdollinen tappo on tärkeä sen vuoksi, että se käynnistää hänen pakomatkansa ja lopulta vie sinne, missä hänen elämänsä myös päättyy. Lukija ei tiedä, tappoiko Joe kasvatti-isänsä, eikä sitä tiedä Joe itsekään. Sen sijaan Joe tietää kyllä, surmasiko hän vuosia myöhemmin myös neiti Burdenin, naisen jonka luona asui – mutta lukijalle se jää hämäräksi. Tarinan kannalta suurempi merkitys on kuitenkin sillä, että se on mahdollista ja että hän saattaa kantaa afrikkalaista perimää.

Oletetun ”neekeriveren” pisaroiden merkitys on ratkaiseva. Joe ei itse tiedä – eikä voisikaan tietää – onko hänen sukupuussaan mustia. Lukijakaan ei voi olla varma. Joe kuitenkin itse olettaa niin, mahdollisesti biologisen isoisänsä nykynäkökulmasta mielenvikaisen kiihkoilun tuloksena. Se ohjaa hänen toimintaansa ja on yksi syy, ettei hän oikein kykene kiinnittymään mihinkään tai keneenkään.

Sivuhenkilöt usein toteavat, ettei ”hän näyttää yhtä valkoiselta kuin kuka tahansa”. Lopulta tuntuukin siltä kuin ”neekeriydellä” ei olisikaan mitään tekemistä etnisen alkuperän kanssa. Se näyttäytyy sosiaalisena kategoriana, tulkintakehikkona ja vallankäytön välineenä: pyrkiihän myös Joe loukkaamaan naisia, joiden kanssa on maannut, paljastamalla oletetun tai kuvitellun verenperintönsä.

Kohtalokas tulkintakehikko verenperinnöstä tulee, kun neiti Burdenin talo palaa ja neiti löytyy tapettuna. Sikäli kuin lukija tietää, mahdollisia syyllisiä on kaksi – mutta tarinan sisällä ihmisille näyttää olevan selvää, että murhaaja on se, joka on kuulemma osaksi musta. Se selittää tai jopa luo teon raakuuden, ja lienee osasyy siihen että innokas kaartilainen lopulta kastroi takaa-ajossa tappamansa Joen: ”nyt jätät valkoiset naiset rauhaan helvetissäkin.”

Vaikka lukija ei voi tietää kaikkea Joen tarinasta, on selvää ettei hän ollut hyvä ihminen. Yhtä selvää on, että oletettu musta perimä – vaikka se ei ilmeisesti mitenkään näkynyt ulkonäössä – teki hänestä ympäristönsä silmissä erityisen vaarallisen ja vihattavan viimeistään jälkikäteen. Kun tarkemmin miettii, niin ei Liekehtivän elokuun maailma aivan vieras olekaan, vaikka raskaana olevien naisten ei täällä tarvitsekaan vaeltaa karanneiden miesten perässä.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *