Keltainen kirjasto #83: Jäähyväiset aseille

1980- ja 1990-luvuilla tieteisromaanien takakansissa oli usein varsin samantyyppisiä myyntilauseita, joista olennaisen voisi tiivistää seuraavaan: ”hyytävä kuvaus tulevaisuudesta, joka voisi olla totta jo tänään.” Se on typerä viesti kaavamaisuudessaan. Se on hölmö myös siksi, että ainakin parempi tieteiskirjallisuus – kuten mikä hyvänsä kirjallisuudenlaji – kuvaa jotain olennaista kirjoittamisajankohdastaan tai jotakin vielä iäisempää.

Ernest Hemingwayn romaani Jäähyväiset aseille on vakiintuneiden mainoslauseiden ja tiivistelmien mukaan tarina sodan mielettömyydestä. Olen eri mieltä. Sodalla on itse asiassa yllättävän pieni rooli tarinassa – näyttämö olisi voinut olla moni muukin.

Toki on niin, että mikä tahansa hemingwaymäisen eleetön kuvaus – tai likimain realistinen kertomus – sodasta on helppo lukea mielettömyyden kuvauksena. Jossakin sankarikulttuurissa voisi olla toisin.

Eleetön kertomus mielettömyydestä tiiviistyy teoksen viimeisillä sivuilla, eikä sota mitenkään erityisesti painotu siinä:

Nyt Catherine kuolisi. Juuri niin tehtiin. Kuoltiin. Eikä tiedetty, mistä oli kyse. Ikinä ei ollut aikaa oppia. Joutui mukaan peliin ja sai kuulla säännöt, ja heti ensimmäisen kerran kun ei ollut varuillaan, tuli tapetuksi. Tai tapetuksi ilman syytä kuten Aymo. Tai sai syfiliksen kuten Rinaldi. Mutta tuli kuitenkin lopulta tapetuksi. Siihen saattoi luottaa. Jos oli olemassa, tuli tapetuksi.

Jos hakee sodan mielettömyyttä, täytyy kääntyä Borchertin Ovien ulkopuolella -kokooman puoleen. Siinä ei tosin välttämättä ole tarinoita.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *