Leavings-tarinoita: Goan arkki

Gösta Sundqvistin sanoituksissa kerroksellisuuden, monitulkintaisuuden ja selkeän ilmaisun yhdistävät tekstit vähenivät 1990-luvun lopulla. Teen tässä merkinnässä saman kuin sarjan ensimmäisessä, eli vertailen saman teeman erilaisia toteutuksia yhtyeen tuotannon eri vaiheissa, kun vuorossa olevan Bulebule-albumin (2000) lyriikoista yksinään ei mainituilla kriteereillä välttämättä kannattele avaamista ja pohdintaa samalla tavalla kuin useimmat aikaisemmin esitellyt teokset.

Teemana on ajan kuluminen, muutos itsessä ja niihin suhtautuminen. Varhainen esimerkki aiheesta on Mies joka toi rock’n’rollin Suomeen -levyn (1981) ”Elämää”. Tekstissä asiat on ilmaistu selkeästi, mutta kovin kerroksellinen tai monitulkintainen tarina ei ole. Kertojahenkilön muutos näkyy siinä, että ”haaveet ovat haihtuneet”, mutta ajan kuluminen ja maailman muuttuminen kuvautuu niin yleisellä tasolla, että suhdetta kertojaan ei synny:

”nykyajan hullutuksia
tai mitä sairauksia ne lieneekään
ei elämästä enää edes juovu
nykyajan hullutuksia
tuskin seurauksia me mietitään
en elämästä silti koskaan luovu”

Rakkauden planeetan ”Vakosamettihousuinen mies” on aika tunnettu kappale. Se on hitti, mutta sellaiseakin kerroksellinen vaikka ei välttämättä monitulkintainen samalla tavalla kuin kiehtovimmat teokset. Tietenkin säkeille ”kaikenlaista sitä kertyy vintille itsestään / mitä pölyn alta löytyvän en tiennytkään” voi antaa sekä konkreettisen että abstraktin tulkinnan – lähtihän laulu liikkeelle kevätsiivouksessa löytyneestä Suosikista ja upotti muistoihin, jotka olivat hautautuneina pääkoppaan – mutta tämä mahdollisuus toimii lähinnä mausteena kokonaisuudessa.

”Elämää” ei kerro oikeastaan tarinaa vaan tunnelmakuvauksen. ”Vakosamettihousuinen mies” sen sijaan luo vaikutelman elämäkerrasta muutamassa minuutissa. On selvää, että laulun kertoja on kovasti eri tilanteessa muistoissaan ja nykyhetkessä, jossain määrin muuttunutkin, mutta hän kokee jatkuvuutta ja pystyy suhtautumaan lämmöllä ja kaipauksella menneisiin aikoihin tuntematta silti epätoivoista halua palata menneisyyteen – onhan hän itsensä hyväksynyt ja sisäisesti sivistynyt tavallinen vakosamettihousuinen mies.

”Goan arkki” Bulebule-albumilta (2000) on monitulkintainen ja osin kerroksellinenkin, mutta jossain määrin ehkä vähemmän selkeän ilmaisun ansiosta. Se on yhtä kaikki mielenkiintoinen kontrasti ”Vakosamettihousuiselle miehelle”.  ”Goan arkin” alussa hippiajat ja henkisyyden tavoittelu eivät ole menneisyyttä ja hyvällä muisteltuun elämäntarinaan sulautunut ajanjakso, vaan niin totista totta että se haittaa yhtä perustarpeista eli lämpimänä pysymistä:

”kuka sytyttää voisi kynttilän
nuotioon taas lisäisi puita
maailmankaikkeutta kun hengitän
ja sitä ymmärtää yritän
itse ehdi mä en”

Ensimmäinen säkeistö voi kuulostaa koomiselta, mutta kun ajan kuluminen ja oman itsen muutos tulevat mukaan, seuraa myös traagisemman kuuloinen käänne: ”vanhetessaan helposti yksin jää / eikä löydäkään ystävää / täällä kun harhailee.”

Kertosäkeessä on skeptisempi ääni, ja vanhat hipit vaikuttavat säälittäviltä siinä missä ”Vakosamettihousuisessa miehessä” afgaturkin kuluminen kuului asiaan:

”jos sä kuullut oot kerrottavan Goan arkista
hillitse mielesi tietosi tarkista, ystäväni
tai ne kusettaa sua
hippikommuuneille voit viitata kintaalla
takkuiset hiukset ja sandaalit lintallaan, ystäväni
vaikket uskokaan mua”

Goan arkki on tietenkin viittaus sekä Intian Goaan henkistymisen paikkana että Noan arkkiin, jolla valitut pelastuivat maailmansa lopulta. Jonkinlainen henkilökohtainen maailmanloppu säkeistöjen kertohenkilöä näyttääkin huolestuttavan, eikä menneisyys muodosta nykyhetken kanssa tyydyttävää tarinaa. Hämärässä rannassa vallitsee ikiaikainen yö ja arkin kansi täytyy painaa kiinni. Elähteneiden hippien mölinää voi yrittää kestää kuvittelemalla palaavansa sen avulla parempiin aikoihin: ”dinosaurusten laulu on kaunista kuunnella / mieleisekseen kun voi mennyttä muunnella, ystäväni.” Kovin vakaalla pohjalla ei olla, kun pöntön todetaan voivan seota yhdestä karkista.

Tuntuu, että ”Elämää”-kappaleen kertoja ei ollut vielä elänyt elämää tarpeeksi yhdistääkseen laajemman muutoksen oman elämänsä muutokseen. ”Vakosamettihousuisessa miehessä” puolestaan tavataan kertoja, joka on onnistuneesti liittänyt kovin erilaiset elämänvaiheet mielekkääksi kokonaisuudeksi ja pystyy suuntautumaan niiden varassa tulevaisuuteen. ”Goan arkin” päähenkilö puolestaan saattaisi olla vakosamettihousuisen miehen aikalainen, jolle nykyisyys ei tunnukaan antavan mitään ja jota tulevaisuus pelottaa – ja joka siksi joutuu epätoivoisesti tavoittelemaan menneisyyttä joka sekään tuskin oli aivan sellainen kuin hän haluaisi. Mitä todettiinkaan jo Rin Tin Tin -tekstin aluksi?

”jos etsit kadonnutta aikaa
jotain josta jouduit luopumaan
liian usein huomaat ei totta ollutkaan
ja joku tuskin tietää mitä etsii
vailla määränpäätä harhailee”

Kategoria(t): laululyriikka Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *