Leavings-tarinoita: Tuhlaajapoika

Leevi and the Leavingsin albumi Käärmennäyttely ilmestyi vuonna 1996. Se on myös Aarne Tenkasen debyyttilevyn ilmestymisvuosi. Yhteistä julkaisuille on lisäksi tietenkin Gösta Sunqvistin rooli kapellimestarina. Samalla elettiin taitekohtaa: muutamalla aikaisemmalla Leavings-albumilla selväsanaisemmiksi käyneet aggression ja seksin elementit eivät enää välttämättä lisänneet tarinoiden elämänmakuisuutta ja kerroksia, vaan saivat liian ison roolin ja yksipuolistivat tekstejä. Käärmenäyttelyn tarinoista ”Tuhlaajapoika” on toista maata: varsin pienimuotoinen laulu ilman kaksimielisyyksiä mutta useammalla kerroksella.

Ensimmäinen säkeistö kuvaa palaamisen vaikeutta ja elämässä tehtyjen valintojen katumista. Seurattu tähti ei löytynytkään ”lähiön slummista” eikä kotitaloa halua katsoa sen ohittaessaan.

Kertosäe antaa ymmärtää, että vaikeuksista huolimatta kynnys on ylitetty ja kotiin päästy palaamaan:

”kuinka kotiinsa voikaan palata nyt?
suotta tuhlaajapoikaa ei halata nyt”

Seuraava säkeistö herättää ihmetyksen: palasiko tuhlaajapoika sittenkään? Säkeet kuvaavat maiseman käyvän tutummaksi, kun kertoja loittonee kotitalosta. Rappeutuvien paikkojen rinnalle asettuu kertojan oma muutos, eikä käy selväksi onko kyse todella muiden pähkäilystä vai kertojen päässään käymästä dialogista:

”sitä kai ne miettii yksissä
kun rippikuva muovikehyksissä
ei muistutakaan mua”

Tämänkään jälkeen kertosäe ei kunnolla paljasta, palasiko kertoja todella tuhlaajapoikana kotiin. Kolmannessa säkeistössä kertoja pysähtyy risteykseen pohtimaan, mitä siellä oikein tekee – ja arvelee muidenkin pohtivan sitä, vaikka säkeistöt eivät ole edelleenkään paljastaneet konkreettista kohtaamista. Lopulta ajatus palaa onkimatojen tonkimiseen mullasta – ”tästä portin pielestä.”

Ajaako kertoja kotitietään edestakaisin oikeasti tai kuvitelmissaan, kuten hän poukkoilee päässään omien ajatuksiensa ja muille kuvittelemiensa ajatusten välillä? Mikä tekee kotiinpaluusta vaikean? Teksti ei sitä paljasta, ja siinä on yksi laulun ansioista.

Kategoria(t): laululyriikka Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *