Stan Leen tarinoita

Stan Lee kuoli tällä viikolla. Hänen merkityksestään ja tarinastaan sarjakuvien – laajemmin viihteen ja kulttuurin – maailmassa voi lukea vaikka CBR:n juttusarjasta. Tähän kirjoitukseen merkitsen muutamia hajanaisia mieleen sattuvia huomioita Stanin tarinoista.

Ensimmäinen kosketukseni Marveliin sarjakuvamaailmoihin ja siten välillisesti Stan Leen tarinoihin oli alakoululaisena Ryhmä-X:n numero 8/1990: jälkimmäinen osa tarinaa, jossa kohtasivat Ryhmä-X, Ihmeneloset ja Tohtori Doom. En tietenkään ymmärtänyt siitä juuri mitään muuta kuin sen, että nyt kohtasinkin jotakin jännittävää. Stan Lee oli läsnä vain sitä kautta, että oli aikoinaan ollut luomassa lehden kahta supersankariryhmää. Ryhmä-X tosin oli ainakin päällisin puolin kovin erilainen kuin Leen jättäessä sarjan.

Innostus supersankarisarjakuviin joka tapauksessa syttyi. En muista milloin tai kuinka Stan Lee tuli tutuksi. Joka tapauksessa liki kaikissa Suomessa julkaistuissa Marvelin sarjakuvissa hänen kädenjälkensä oli nähtävissä tavalla tai toisella.

Mitä Lee sitten teki eri tavalla kuin muut? Ei hänellä ehkä mitään tiettyä asiaa ollut – ja koska hänen kestävimmät luomuksensa ovat yhteisluomuksia muiden kanssa – on vaikea tietää, mikä lopulta oli hänen aivan omin panoksensa. Ehkä hänellä ei ollut mitään, mikä olisi toteutunut hänen työskennellessään yksin: kestävimmät luomukset hän sai aikaan yhdessä muiden kirjoittajien ja piirtäjien, fanien ja median kanssa.

Luin kymmenkunta vuotta sitten Essential Spider-Man -kokoelmat, jotka sisältävät Hämähäkkimies-tarinat alusta pitäen. Kävi nopeasti selväksi, kuinka seikkailut on rakennettu: Hämähäkkimies kohtaa uuden tai vanhan uhan, kärsii tappion, vaihtelevien epäilyjen kautta sisuuntuu, päihittää uhan. Varsin klassinen tarinan rakenne. Mutta vaikka Hämähäkkimies olisi sankarina lopulta kuinka lyömätön, naamion takana hän on tavalla tai toisella – useammallakin – viallinen. Tällainen toistui Leen luodessa hahmojaan. Kenties se on halpa kikka saada keskenkasvuiset lukijat samaistumaan hahmoon, mutta tarinassahan se toimii. Aika vähän uusia temppuja tarinankerronnassa on keksitty vuosisatojen aikana.

Stan Leen tarina elävänä ja hengittävä ihmisenä on ohi. Tarinat, joita hän oli luomassa, tulevat olemaan tulevaisuuden antropologien tutkimuskohteita – mutta sitä ennen ne ovat vielä kauan niin viihdettä kuin vakavampiakin tarttumapintoja elämään.

Kategoria(t): sarjakuvat Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *