Lukiessaan vuosikymmenten aikaisemmin kirjoitettuja tarinoita, jotka sijoittuvat kirjoittamisajankohtansa nykyhetkeen, ne sijoittaa johonkin keskiarvoiseen ja stereotyyppiseen menneisyyteen tai jää ihmettelemään, mikä on kuvatuissa tapahtumissa aikaan kuuluvaa ja mikä ei. Vieraaseen kulttuuriympäristöön sijoittuvissa tarinoissa saattaa huomata saman ilmiön eri vivahteen. Yhtä kaikki merkityksiä ja kytköksiä havaitsee eri tavalla kuin aikalaislukija.
Monet tieteistarinat on sijoitettu tulevaisuuden miljööseen. Tällöin ei voi olla olemassa lukijaa, joka olisi aikalainen suhteessa sekä kirjoittamisajankohtaan että tarinassa kuvattuihin tapahtumiin. Tieteiskirjallisuus tietenkin pyrkii ennustamaan tapahtumia suunnilleen saman verran kuin historialliset romaanit pyrkivät muuttamaan niitä jälkeenpäin. Hyvät tieteistarinat, niin kuin suurin osa muistakin hyvistä tarinoista, rakentuu osittain kirjoittamisajankohtansa aineksista, mutta on luettavissa ilman aikalaisnäkökulmaa.
Alastair Reynolds on britti, ja hänen romaaninsa Elysionin tuli ilmestyi vuonna alun perin vuonna 2018. Koska Reynolds julkaisee likimain romaanin vuodessa, otaksun että Elysionin tuli on kirjoitettu enimmäkseen Britannian EU-jäsenyyskeskustelun ja etenkin eroamisen kannalle päätyneen kansanäänestyksen mainingeissa. Olisiko tarinassa aineksia, jotka lukija vuonna 2019 tunnistaa ympäriltään, mutta viidenkymmenen vuoden kuluttua ei ainakaan samalla tavalla?
Ehkä joitakin:
- Yellowstonen planeetan kiertoradalla on kymmenentuhannen keinotekoisen maailman löyhä mutta demokraattinen liittouma Timanttivyö, joka on nauttinut ihmiskunnan historiassa ennennäkemättömän vaurauden ja vakauden aikaa
- liittouman tasolla demokratiaa ja järjestystä turvaa Sotisopa, jonka auktoriteettia ja tarpellisuutta – kuten koko liittouman mielekkyyttä – eliitistä lähtöisin oleva kansanvillitsijä alkaa horjuttaa samalla, kun Timanttivyössä on käynnistynyt hallitsemattomalta vaikuttava kriisi
- kriisi on keinotekoisesti synnytetty ja sen lähtökohdat ovat katkeruudessa, kostonhimossa ja uhkapelisyndikaatin epäinhimillisissä teoissa
- yhden Sotisovan aluksen nimi on Demokraattinen sirkus
Elysionin tulen luettuani tarkastin, mitä mieltä Reynolds on Britannian EU-jäsenyydestä. Hän olisi mielellään nähnyt jäsenyyden jatkuvan – mikä ei tämän tarinan perusteella yllätä. Tarina kuitenkin kestänee samalla tavalla 2019 ja 2069, koska aikalaisymmärrystä ei lopulta liene sen kannalta olennainen ja koska mahdollinen poliittinen viesti ei ole mitenkään päällekäyvä.
En tiedä, onko Reynoldsin teoksissa sellaista vuosikymmeniä tai -satoja kestävää yleisinhimillistä viestiä, joka tarjoaa vuoden 2119 lukijalle tarttumapinnan samalla tavalla kuin kestävimmät klassikkoteokset kantavat. Toisaalta ihminen on aina niin tarinoiden lukija kuin kertojakin – ja jos tarina on kiehtova, ei liene merkitystä sillä että se satuttiin kirjoittamaan Brexit-keskustelua käyvässä Britanssia.