Ted Chiang: Exhalation

Luin vuosikausia sitten Ted Chiangin ensimmäisen novellikokoelman Stories of your life and others. Olen muistellut sitä mestarillisena kirjana ja hengästyttävänä lukukokemuksena.

Huomattuni kirjakaupan hyllyssä aivan tuoreen Exhalation-kokoelman oli selvää, että se lähtisi mukaani. Olin innoissani. Pian kuitenkin olin myös huolissani: Entä jos uusi teos ei vetäisikään vertoja vanhalle? Entä jos vanhakaan ei oikeasti ole kovin kummoinen, vaan olen jälkikäteen luulotellut sen sellaiseksi?

Huoli oli turha. Liki jokainen novelli tuntuu mestariteokselta, jonka lukisi mieluusti uudestaan.

Tämän blogin jonkinlainen alaotsikko on ”kyse on tarinoista”. Ted Chiangin tuotannossa kyse ei kuitenkaan ole ainakaan ensisijaisesti tarinoista vaan ideoista. Samoin China Miévillen novellien pohtiminen niiden tarinoiden kannalta oli haastavaa. Jonkin idean – jonka ei tarvitse olla välttämättä uusi – ympärille rakennetut tapahtumat ovat lähinnä tapa välittää idea lukijalle. Novellia on pitkään pidetty tieteiskirjallisuudelle luontevimpana muotona, onhan se ideoiden ilmaisemisen kannalta varsin ekonominen.

Mitä kiinnostavaa ideoiden välittämisessä sitten on? Ne voivat tietenkin ruokkia ihmeen tuntua, jonkinlaista uteliaisuuden ja hoksaamisen täyttymystä. Chiangin tuoreen kokoelman kanssa huomaan nyt senkin, että tarinan punominen idean ympärille voi antaa idealle myös laajemman merkityksen.

Otetaan yhdeksi esimerkiksi kokoelman niminovelli eli ”Exhalation”. Ydinajatus on se, että entropia on välttämätön ja lopulta maailmankaikkeus ja elämä siinä päättyy. Tämä kerrotaan sellaisen tarinan avulla, jossa robotit – tarinan maailman ainot elävät olennot – omia aivojaan tutkimalla huomaavat, että heidän minuuttaan ja muistojaan ei ole tallennettu mihinkään tiettyyn materiaaliin vaan ne ovat ilmanpaineen vaihteluiden muodostamaa jatkuvasti vähän muuttuvaa kuviota heidän keskusyksiköissään. Tämä sitoo robotit osaksi koko maailman kuviota – joka alkoi tietenkin suuresta uloshengityksestä – eikä tarinan ratkaisu minuudesta ole kaukana siitä mistä ihmistenkään minuudessa lienee kyse.

Vielä vahvemmin tämä tulee esille novellissa ”The truth of fact, the truth of feeling”, jonka idea pohjautuu fysiikan sijasta psykologiaan ja siinä muistojen luonteeseen merkitykseen elämäntarinalle ja identiteetille. Mitä jos tallennusteknologia ja -kapasiteetti kehittyisivät niin, että olisi mahdollistaa tallentaa kaikki elämänaikaiset tapahtumat ja hakea ne toistettaviksi haluttaessa? Tarinassa tallennus- ja hakuteknologia voisi korvata lajinkehityksen ihmiselle suoman muistin. Kiinnostavinta on kuitenkin se, mikä on väärin muistettujen tapahtumien merkitys ihmiselle. Entä jos – kuten tarinassa – väärin muodostettu mielikuva saakin yrittämään paremmaksi ihmiseksi kehittymistä? Ja entä jos se tuntuu onnistuneen, mutta paljastuukin että se on aivan väärin tulkittu osa elämäntarinaa, ja lähentyminen lapsen kanssa onkin johtunut muista syistä? Kun tämä voidaan selvästi osoittaa, mitä tapahtuu identiteetille, joka on luotu osaksi tällaisen kasvukertomuksen varaan?

Ideat ovat siis tällaisen kirjallisuuden ytimessä. Ideat kuitenkin tarvitsevat tarinan, jotta niillä olisi myös merkitys – olipa kyse entropiasta tai muistin joustavasta luonteesta.

Kategoria(t): tieteiskirjallisuus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *