Ursula K. Le Guin: Haikaran silmä

Tänään julkaistiin tieto Ursula K. Le Guinin kuolemasta. Elämisen antiteesi saavutti hänet, mutta kaunis synteesi on hänen vuosisatojenkin päästä arvokas tuotantonsa.

Monissa Ursula K. Le Guinin teoksissa on sama lähtöasetelma: on teesi ja antiteesi, ja jollakin tavalla pitäisi päästä synteesiin. Tietenkin liki kaikissa tarinoissa, myös muiden kirjoittamissa, on konflikti. Yleensä Le Guin ei kuitenkaan rakenna konfliktiaan niin, että teesi on paha ja antiteesi hyvä – synteesin ollessa hyvän voitto.

Suurimman osan mitastaan romaani Haikaran silmä on kuin jin ja yang -kuvio. Victorian planeetan siirtokunnan asukkaat ovat konfliktissa maaseudun ihmisten itsemääräämisypyrkimysten vuoksi. Maaseutu ja kaupunki eivät voi elää ilman toisiaan: maaseutu tarvitsee koneita kaupungista ja kaupunki tarvitsee ruokaa maaseudulta. Kaupungilla on kuitenkin väkivaltamonopoli. Yksi maaseudun lähetystön jäsen on jäänyt arestiin kaupunkiin, ja kaupungin merkkimiehen tytär on paennut kosijaa maaseudulle. Tarina elää pasifistisen ideologian ja väkivallan mahdollisuuden jännitteestä.

Le Guin kuitenkin kertoo siirtokunnan konfliktin tarinan lisäksi paljon lyhyttä romaania laajempaa tarinaa. Victorian tapahtumat ovat vain silmänräpäys koko ihmiskunnan historiasta, mutta tiivistävät siitä jotain tärkeää. Victorian ensimmäiset uudisasukkaat olivat karkotettuja rikollisia – toinen aalto, eli ensimmäiset maaseudun asukkaat puolestaan osa globaalia kansainvaellusta. Näin Victorian vastakkainasettelu on vain yksi vastakkainasettelu, joka kumpuaa aikaisemmista ideologisista, taloudellisista ja sotilaallisista konflikteista.

Haikaran silmän loppuratkaisu ei ratkaise konfliktia, vaan muuttaa vastakkainasettelua ja raivaa tilaa uusille teesien ja antiteesien pareille. Victorian siirtokuntien historia ei pääty, aivan kuten Maapallon historiakaan ei päättynyt siirtolaisten lähettämiseen.

Eihän mikään koskaan kokonaan pääty. Kiitos, Ursula K. Le Guin.

Kategoria(t): tieteiskirjallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *