Luin Ursula K. Le Guinin romaanin Ikuisen hämärän maa. Tunnelma oli osin unenomainen ellei paikoin painajaismainenkin – tai sitten se johtui siitä, että oli usein aika väsynyt lukiessani.
Kohtasin myös alkukielisen teoksen vuoden 2005 Tor Teens -laitoksen kansikuvan – nähtävissä esimerkiksi goodreads.com-sivustolla. Käännöksen kansikuvalla sentään on jotakin tekemistä itse tarinan kanssa.
Torin kansikuva asemoi tarinan teinien voimafantasioihin: on valittu tai valitut, joiden varassa lepää maailman kohtalo. Oikeasti Ikuisen hämärän maassa on kyse siitä, millaisia teinit – tai ehkä useimmat ihmiset – uskovat tai pelkäävät olevansa: rikkinäisiä, keskentekoisia, hukassa.
Kukaan ei ole ennakolta valittu pelastamaan tai tuhoamaan maailmaa. Jokainen voi kuitenkin yrittää selättää omia hirviöitään, puutteitaan ja epätäydellisyyksiään – ja paremmin muiden kanssa kuin yksin. Siitä Ikuisen hämärän maa kertoo. Sitä ei amerikkalaisteineille valitusta kannesta uskoisi.