Piin eli Piscine Molitor Patelin tarina on… no, tarinallinen. Alkusanat ovat kirjailijalta, joka ei ole romaanin kirjoittanut Yann Martel, vaan Piin elämän kirjuri. Pii kertoo ensin hänelle uskomattoman tarinansa, ja tiedostaa sen tarinaluonteen pyytäessään jakamaan sen sataan lukuun. Kerrottu tarina on epätodennäköinen ja suorastaan uskomaton. Kirjuri kertoo hänen kertoneen sen erikseen myös tarinan lähtökohtaa eli laivan uppoamista tutkiville japanilaisille viranomaisille. Heille hän joutuu kertomaan myös toisen ja symbolisemman tarinan, kun he eivät usko ensimmäistä.
En kertonut, mistä Piin tarinassa oli kyse – kuinka ollakaan. Siitä tehdyn elokuvasovituksen vuoksi arvelin itse tietäväni ja mahdollisten lukijoidenikin tuntevan perusasetelman: haaksirikkoinen joutuu pitkäksi aikaa pelastusveneeseen tiikerin kanssa. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kulttuurisen osmoosin ansiosta mielikuvia oli jo valmiina.
Piin tarinassa on myös elementtejä, jotka eivät ole ilmeisiä vain kerronnasta ja tapahtumista itsestään. Tiikerin nimi ”Richard Parker” on intekstuaalinen viittaus moneen suuntaan. Eittämättä runsaasti muitakin kerroksia on. Tarinan näennäinen uskomattomuus on siis vain eräs sen osista.
Pelkään kuitenkin, että olen liian yksinkertainen lukija ymmärtääkseni tarinan syvällisyyttä. Wikipedian mukaan Piin elämä on filosofinen romaani. Barack Obama totesi kirjeessään kirjailijalle, että kyseessä on ihana kirja ja hienostunut jumaltodistus.
Häh?
Ehkä tässä on kerroksia ja allegoriaa ja symboliikkaa ja jokin hieno argumentti, joka rakentuu tarinan ja ilmausten myötä näiden liki neljänsadan sivun aikana – jokin sellainen, jota en voi ymmärtää kuin hyvin huolellisella lukemisella. Ehkä Piin elämän voi lukea hienoa ja kiinnostavana, hyvin mielikuvituksellisena tarinana, mutta minun on tosi vaikea lukea siitä sen filosofisempaa sisältöä – tai varmaan sen ilmaisemiseen olisi riittänyt vähempikin määrä sivuja, jos se siellä oli.
