-
Viimeisimmät artikkelit
Viimeisimmät kommentit
- Tope: Leavings-tarinoita: Miranda
- Petri Karkkola: Leavings-tarinoita: Miranda
- Petri Karkkola: Liu: Kuolema on ikuinen
- Raparperi: Leavings-tarinoita: Miranda
- Rauno Sainio: Liu: Kuolema on ikuinen
Arkistot
- lokakuu 2024
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- heinäkuu 2024
- kesäkuu 2024
- toukokuu 2024
- huhtikuu 2024
- maaliskuu 2024
- helmikuu 2024
- tammikuu 2024
- joulukuu 2023
- marraskuu 2023
- lokakuu 2023
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- heinäkuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
Kategoriat
Meta
Aihearkisto: Kalevala
Viideskymmenes runo: Tarpeeton loppunäytös
Kalevalan tarina ei muuttuisi miksikään, vaikka kokoelman viimeisen runon jättäisi pois. Toisaalta minusta on tämän luku- ja kommentointiurakan aikana alkanut tuntua muutenkin siltä, että olisin toimittanut kokoelman erilaiseksi tarinaksi kuin Lönnrot. Siitä kirjoittanen myöhemmin! Kalevalan viimeisessä runossa vanhoja tuttuja on … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Aino, Elias Lönnrot, Kalevala, Marjatta, Ruotuksen emäntä, Ruotus, Väinämöinen
Jätä kommentti
Yhdeksäsviidettä runo: Voitto tulee uhkailuilla eikä katkomalla päitä
Kalevalan 49. runo sisältää tosi paljon tapahtumia ja ympäristöjä, mutta suurin osa niistä ohitetaan kuin pikakelauksella. Se on varsin ymmärrettävää – kyseessä on teoksen viimeinen varsinaista tarinaa edistävä runo, ja se tarjoaa enää tosi vähän aidosti uutta. Ensin Ilmarinen takoo … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Ilmarinen, Kalevala, Lemminkäinen, Louhi, Pohjolan emäntä, Väinämöinen
Jätä kommentti
Kahdeksasviidettä runo: Homma jotenkin hajoaa
Kaikki alkoi siitä, kun Louhi kostopäissään varasti Auringon ja Kuun. Tarina meni jo siinä runossa varsin korkeiden voimien temmellykseksi, kun itse Ukko ylijumala iski uuden tulen valaisemaan, mutta tämä alkutuli pakeni jonkin tavallisuudesta poikkeavan kalan vatsaan. Runossa numero 48 kostoteema … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Ahti, Ilmarinen, Kalevala, Louhi, Päivän poika, Pohjolan emäntä, Sampsa Pellervoinen, Väinämöinen, Vellamo
Jätä kommentti
Seitsemäsviidettä runo: Maailmanlopun merkkejä vai syntykertomus?
Runossa nro. 47 Louhi jatkaa yhä kostoaan mutta minusta tuntuu, että runossa on yhdistetty ainakin kaksi tarinaa niin, että kokonaisuus kärsii. Louhi on mukana vain alussa: kerrotaan, kuinka hän nappaa Auringon ja Kuun ja piilottaa ne Pohjolaan. Tässä on pimeyden … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Ilmarinen, Louhi, Pohjolan emäntä, Ukko, Väinämöinen
Jätä kommentti
Kuudesviidettä runo: Karhu mellastaa
Louhen kosto jatkuu: hän usuttaa karhun kalevalaisten kimppuun! Väinämöinen saa taas osoittaa pätevyyttään. Lähtiessään metsästämään karhua hän kyllä toteaa: ”Mieleni minun tekevi,mieli käydä Metsolassametsän tyttöjen tykönä,sinipiikojen pihoilla.” Kalevalan alkupuolelta on toki selvää, että tytöt ovat mielessä. Mutta oikeasti Väinämöinen jättää … Lue loppuun
Viidesviidettä runo: Tauteja ja parannuksia
Louhi aloittaa kostonsa. Hän värvää yhden tyttäristään kostonsa välikappaleeksi, ja tämä onkin selvästi eri sarjaa kuin aikaisemmat Pohjan neidit. Hän ei ole erityisen nuori tai hemaiseva, vaan ”Loviatar, vaimo vanha,pahin Tuonen tyttäriä.ilke’in manattaria,alku kaikille pahoille,tuhansille turmioille.Sill’ oli muoto mustanlainen,iho inhon-karvallinen.” … Lue loppuun
Neljäsviidettä runo: Välinäytös vai alkusoitto?
Jäi mainitsematta, että Väinämöisen hauenluinen kantele katosi tapellessa. Tässä 44. runossa Väinämöinen harmittelee asiaa ja etsii soitintaan, mutta ei sitä löydä. Etsintä ja uuden kanteleen rakentaminen rakentavat miljööseen taas kiehtovaa taianomaisuutta: Ilmarinen takoo etsintöihin haravan, jonka piikit ovat ilmeisesti lähes … Lue loppuun
Kolmasviidettä runo: Ryöstöretken lopputaistelu
Louhi näytti mahtiaan jo edellisessä runossa eikä jää toimettomaksi nytkään. Kun hän pääsee kunnolla hereille, koossa on jo ”sata miestä miekallista / tuhat jousella urosta. Tässä on muuten Lemminkäinen taas jotenkin toistaitoisen roolissa. Aikaisemmin hän putosi veteen yrittäessään pilkkoa kalaa … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Akseli Gallen-Kallela, Kalevala, Lemminkäinen, Louhi, Sammon puolustus, Sampo, Väinämöinen
Jätä kommentti
Kahdesviidettä runo: Väinämöinen hoitaa mutta Lemminkäinen on pilata kaiken
Vavahduttavan soitannon jälkeen jatketaan Sammon ryöstämistä. Totuuden nimessä täytyy sanoa, että Väinämöinen tarjoaa Louhelle kompromissia: kalevalaiset voisivat ottaa puolet Sammosta – tai sen tuotosta, en ole ihan varma mikä tämä kapine edes on – mutta Pohjolan emäntä ei suostu. Alkaa … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Cthulhu, Iku-Turso, Kalevala, Lemminkäinen, Louhi, Pohjolan emäntä, Sampo, Väinämöinen
Jätä kommentti
Keltainen kirjasto #229: Peltojen kuningas
Tarinassa on muutakin kuin tapahtumia. Tarina ei lähtökohtaisesti ole – toisin kuin ”todellisuuden” elämä – periaatteessa mielivaltainen tapahtumien sarja, vaan siinä on jonkun taustalle kirjoittama keskeinen idea. Isaac Bashevis Singerin aikaisemmin julkaistuissa Keltaisen kirjaston kirjoissa tällainen on tavalla tai toisella … Lue loppuun
Kategoriat: Kalevala
Avainsanoina Isaac Bashevis Singer, Lublinin taikuri, Moskatin suku, Peltojen kuningas, Vanhaa rakkautta
Jätä kommentti