Pääsenköhän muuten koskaan lukemaan Günter Grassin Peltirumpua? Sehän ei ole ilmestynyt Keltaisessa kirjastossa. Kai siihenkin täytyy vielä tarttua – Grassia olin kuitenkin lukenut jonkin verran jo ennen tämän urakan aloittamista.
Rottarouvan tarinaa on melko mahdotonta – tai turhaa – kuvata. Se on tarina ihmiskunnan koko historiasta. Toisaalta sitä oli myös Kampela, mutta siitä huolimatta sisarteokset ovat riittävät erilaisia keskenään.
Rottarouvan tarinan yksi elementti on poika, joka saa rotan joululahjaksi, ja joka unissaan tai ihmiskunnan lopun jälkeen Maata kiertävässä avaruusaluksessaan kertaa ihmiskunnan historiaa rottien näkökulmasta. Toinen elementti on ihmiskunnan historia ja tulevaisuus rottien mukaan. Muita elementtejä ovat Yhdistyneiden Kansakuntien puheille pyrkivät satuhahmot ja ehkä heistä tekeillä oleva elokuva sekä viiden naisen taas ajallisesti epämääräisesti sijoittuva sukellusveneseikkailu.
Ja kaikki tapahtuu kuitenkin ikään kuin yhtä aikaa. Kokemus muistuttaa jonkin verran lapsuuden kuumeunia.
Kirjan jokaisen luvun alussa on tiivistelmä tulevista tapahtumista. Lukemalla jokaisen tiivistelmän on kuitenkin mahdotonta luoda selkeää kuvaa teoksesta. Otetaanpa vaikka tarinan keskimmäiset luvut:
KUUDES LUKU, jossa rottaihminen käy mahdolliseksi ja vahdissa nähdään unia, rottarouva osoittaa paikallistuntemusta, kasubit rehottavat kuin rikkaruoho, naisilla on väärät nimet, heti suursiivouksen jälkeen alkaa posthumaani historia, minut tajutaan virhelähteeksi, isolla rahalla on valta ja Wilhelm Grimmillä idea.
ja
SEITSEMÄS LUKU, jossa pidetään puhe liittopäivillä, seitsemän kääpiötä ovat yksilöitä, viisi naista menee maihin kokeakseen jotakin, meduusat laulavat hiljaa ja kovaa, meidän herra Matzerath saapuu perille, Malskat kiipeilee goottilaisesti pääkuorissa, rottarouva vaikertaa yksinään, Ruusunen pistää värttinällä sormeensa ja laiva ankkuroi Vinetan ylle.
(molemmat suom. Oili Suominen)
Tästäkin kaikesta huolimatta tarina tuntuu lopuksi erittäin ehyeltä.