Keltainen kirjasto #258: Kunnian kentät

Minun oli vaikea suhtautua Jean Rouaudin Kunnian kentät -romaaniin sen lyhyen keston aikana. Tämä saattaa olla niitä tarinoita, jotka pitäisi lukea kerran hitaasti ja huolellisesti tai sitten kaksi kertaa toivoen, että jälkimmäisellä kerralla huomaa asioita, jotka jäivät ensimmäisellä läpimenolla havaitsematta. Teos on myös sikäli maltillisen mittainen, että se on mahdollista.

En tarkoita tällä sitä, että Kunnian kentät on tarina, jonka lukee toisella kerralla ikään kuin eri tarinana kuin ensimmäisellä tai että sen jokainen lause kätkisi merkityksen, jonka ymmärtää vasta tarinan päättyessä. Taidan tarkoittaa ennemminkin sitä, että lukutavallani en useinkaan pyri tarinan erityisen syvään ymmärtämiseen. Sellaisen ymmärtämisen eteen saa ihan tarpeeksi taistella päivätyössäänkin.

Kunnian kentät on aluksi tarina, jollaisilla ei ole kanssani hyvä ennuste. Kuvausta kirjoittajan suvusta – miksi se olisi kiinnostavaa? Saatan lukiessa miettiä, että miksi tämä on kirjoitettu, miksi minun tulisi tietää tällaisesta.

Tässä lukukokemuksissa – siis lukiessa tämän vain kerran tavanomaisella tyylilläni – kiinnittää huomion se, että tarina alkaa jotenkin nostalgiansävyisenä, ehkä kevyenäkin. Kuolleiden muistelun myötä edetään, eikä aina aivan kronologisesti, ensimmäiseen maailmansotaan, jossa lisää läheisiä kuolee, ja ainakin minusta tuntuu, että tarinan sävy muuttuu.

Ehkä minun pitäisi lukea tämä joskus uudestaan, vaikka tämä jonkinlainen sukutarina onkin. Tärkeää tarinassa eivät välttämättä ole nyt tapahtumat, vaan sävy tai tunnelma, joka niitä ympäröi.

Ehkä.

Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *