Niin mielikuvituksetonta ja ilmeistä kuin se alkaakin olla, täytyy todeta että tämä teos on tarina paitsi henkilöistään niin myös ylipäätään sodanjälkeisestä Euroopasta. Vaikutelmani saattaa johtua siitäkin, että kirja on pitkä ja luin sitä kauan pitäen välillä taukoja eri syistä.
Teos on siis György Konrádin Pidot puutarhassa: Romaani ja työpäiväkirja. Aluksi tarinaan on vaikea orientoitua, sillä se etenee enemmän purskemaisten mielikuvien nopeilla leikkauksilla kuin varsinaisena selkeiden tapahtumien ja hahmojen motiivien kuljettamana kerrontana.
Sittemin Konrád alkaa kuitenkin kuvata tarkemmin ja rauhallisemmin hahmojensa sisäistä maailmaa. Sekään ei tee tapahtumia aivan helposti seurattavaksi, sillä niin aikatasot kuin näkökulmatkin vaihtelevat.
Ja tosiaan: luin tätä hitaasti ja joskus sessioiden välillä oli useita päiviä. Jossain vaiheessa en enää kovin paljon välittänyt siitä, kuka on nyt äänessä ja millä vuosikymmenellä mennään.
Pidot puutarhassa pitäisi lukea uudestaan ja eri tyylillä – tarkemmin. Sitä en kuitenkaan tiedä, muuttuisiko kokemus tarinasta paljonkaan. Kyse on vahvoista tunteita, pakottavista tapahtumista – jossain määrin ehkä siitä, että asioissa ei aina ole järkeä. Tapahtumilla on syynsä, mutta ei aina mielekkyyttä. Se pätee toiseen maailmansotaan ja sen jälkeisiin diktatuureihin.
Valitettavasti samalta tuntuu nytkin Euroopan ja muun maailman tapahtumia sivusta seuraillessa.