Ilmarisen ja Pohjolan tytt\u00e4ren h\u00e4\u00e4t taitavat olla l\u00e4hinn\u00e4 kehyskertomus, jonka varaan L\u00f6nnrot on voinut ripustaa kaikenlaista kansanperinnett\u00e4 j\u00e4lkipolville s\u00e4il\u00f6tt\u00e4v\u00e4ksi. Runosta numero 21 puolet on kuitattu ”V\u00e4vyntulovirrell\u00e4.” Jos virrest\u00e4 poimitaan tarinan kannalta olennainen, niin se tiivistyisi siihen, ett\u00e4 Ilmaria komeasti saapuu anoppilaan, joka on laitettu viimeisen p\u00e4\u00e4lle, ja vastaanotto on l\u00e4mmin ja runsas.<\/p>\n\n\n\n
Aika paljon s\u00e4keit\u00e4 kuluu my\u00f6s siihen, kun V\u00e4in\u00e4m\u00f6inen maanitellaan laulelemaan juhlissa kiitoksensa is\u00e4nt\u00e4v\u00e4elle. Vaikka sit\u00e4 ei erikseen ole miksik\u00e4\u00e4n kiitossanoiksi merkitty, niin luulen ett\u00e4 t\u00e4h\u00e4nkin on jokin rutiinikiittely tallennettu turvaan esihistoriaan h\u00e4vi\u00e4miselt\u00e4. Kun on ensin ukko pankolta haukkunut nuoremmat sukupolvet (”valehia lasten laulut, \/ tyhji\u00e4 tyt\u00e4rten virret”) ja todettu ettei itsest\u00e4k\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4 \u00e4\u00e4nt\u00e4 l\u00e4hde, saadaan V\u00e4in\u00e4m\u00f6inen estradille.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4m\u00e4n uunin p\u00e4\u00e4ll\u00e4 majailevan ukon sanat kuitenkin liittyv\u00e4t omaan el\u00e4m\u00e4ntarinaani, ja se on itselleni – joskaan varmasti ei muille, t\u00e4m\u00e4n runon mielenkiintoisinta antia. Ne her\u00e4tt\u00e4v\u00e4t enimm\u00e4kseen hyvi\u00e4 muistoja:<\/p>\n\n\n\n
”Ei ole t\u00e4ss\u00e4 ennen kuultu,
ei ole kuultu eik\u00e4 n\u00e4hty
sin\u00e4 ilmoisna ik\u00e4n\u00e4
parempata laulajata,
tarkempata taitajata,
kuin mit\u00e4 min\u00e4 kujerrin,
lauleskelin lapsempana,
laulelin lahen vesill\u00e4,
kajahtelin kankahilla,
kukkuelin kuusikoilla,
sanelin salometsill\u00e4.”<\/p><\/blockquote>\n\n\n\n”\u00c4\u00e4ni oli suuri ja sorea,
s\u00e4veleni sangen kaunis:
se silloin jokena juoksi,
vesivirtana vilisi,
kulki kuin lyly lumella,
purjelaiva lainehilla.
Vaan en nyt sanoa saata,
tuot’ en tarkoin tunnekana.
mik\u00e4 sorti suuren \u00e4\u00e4nen,
\u00e4\u00e4nen armahan alenti:
ei se nyt jokena juokse,
lainehina lallattele,
on kuin karhi kannostossa,
hangella havupet\u00e4j\u00e4,
reki rannan hiekkasilla,
vene kuivilla kivill\u00e4.”<\/p><\/blockquote>\n\n\n\nJoskus olin siis t\u00f6iss\u00e4 kuntoutusmaailmassa ja toiminnallista \u00e4\u00e4nih\u00e4iri\u00f6t\u00e4 potevien asiakkaiden el\u00e4mien \u00e4\u00e4rell\u00e4. Silloin olivat nuo s\u00e4keet joskus esill\u00e4. Joskus nykyhetki, menneisyys ja tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa sanoissa.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Ilmarisen ja Pohjolan tytt\u00e4ren h\u00e4\u00e4t taitavat olla l\u00e4hinn\u00e4 kehyskertomus, jonka varaan L\u00f6nnrot on voinut ripustaa kaikenlaista kansanperinnett\u00e4 j\u00e4lkipolville s\u00e4il\u00f6tt\u00e4v\u00e4ksi. Runosta numero 21 puolet on kuitattu ”V\u00e4vyntulovirrell\u00e4.” Jos virrest\u00e4 poimitaan tarinan kannalta olennainen, niin se tiivistyisi siihen, ett\u00e4 Ilmaria komeasti saapuu … Lue loppuun