Alastair Reynoldsin Prefekti vaikutti suomeksi vuonna 2009, se tuntui minusta Reynoldsin teokseksi tuoreelta. Se oli nopeatempoinen vaikka ei lyhyt, ja vaikka se sijoittuikin ”Ilmestysten avaruuden” maailman, se seisoi omillaan eikä laajemman tarinan nyanssien tunteminen ollut mitenkään tarpeellista. Sittemmin Aurinkojen huone tuntui samalla tavalla raikkaalta tuulahdukselta, mutta sen lailla itsenäinen Pääteasema ei innostanut kuten Aurinkojen huone.
No, nyt prefekti Dreyfusin seikkaluita on kolme osaa, kun Aurora ja Kellomestari ilmestyi hiljattain. Vaikka ”Ilmestysten avaruuden” taustatarinasta ei edelleenkään juuri tarvitse välittää, prefektillä alkaa olla oma etenevä tarinansa, jonka yksityiskohdat tai edes suuret linjat tulisi olla muistissa. Ehkä minun kannattaisi odottaa, että jostakin sarjasta ilmeistyisi useampia osia – ainakin kolme – ja lukea sitten ne kerralla. Se toimi Charles Strossin Laundry-sarjan kanssa.
Toisin sanoen Aurora ja Kellomestari ei ole enää luettavissa itsenäisenä teoksena, vaan se on väistämättä osa laajempaa prefektin tarinaa. Se ei ole yksinomaan hyvä asia, jos on hyvä ollenkaan. Reynoldsin teokset ovat pitkiä ja saman sarjan teokset ilmestyvät harvakseltaan, joten ilmestysjärjestyksessä ja ilmestysaikana luettuina niiden tarina kärsii.
Mutta tarvitseekohan kirjailijan ajatella näin? Ehkä hän ei kirjoita vain nykylukijoille, jotka lukevat tarina osissa. Hän saattaa kirjoittaa myös jälkimaailmalle, joka lukeee trilogian kerrallaan.