Leavings-tarinoita: Enää ei olla niin kuin ennen

Leevi and the Leavingsin ensimmäinen kokopitkä albumi Suuteleminen kielletty ilmestyi 1980. Se on yllättävä aikaisempiin singlejulkaisuihin nähden: sovitukset ovat melko vähäeleisiä ja yhdenmukaisia, tekstit puolestaan osin suorastaan naiivin yksinkertaisen kuuloisia. Ne ovat tyylipuhtaita ja ja sinänsä taiten laadittuja, mutta lopulta niissä ei ole sellaista kerroksellisuutta, että yhden tarkemmasta avaamisesta saisi kovinkaan mielenkiintoista tekstiä. Siksi valitsen tässä yhden albumin lauluista ja tarkastelen sen teeman muuntumista myöhemmillä julkaisuilla. Valitsemani kappale on ”Enää ei olla niin kuin ennen” ja sen teema tai miljöö – termit eivät varmasti saisi hyväksyntää koulutetulta kirjallisuustutkijalta – on vakiintunut parisuhde. Vakiintunutta parisuhdetta koskevia tekstejä yhtyeellä on paljon, joten valikoin tähän mainitun laulun lisäksi vain kaksi muuta: ”Kyyhkynen ja kyykäärme” (Turkmenialainen tyttöystävä, 1993) ja ”Karkkipäivä” (Hopeahääpäivä, 2003).

Laulussaan ”Enää ei olla niin kuin ennen” 23-vuotias Gösta Sundqvist kuvaa parisuhteen muuttumista siitä, kuinka ennen peiton alla kahdestaan saattoi ”tehdä jotain hassua muuten vaan” ja kuinka nopeasti kaikki muuttuu. Vaikka toisessa säkeistössä annetaan pieni vihje tilanteen monitulkintaisuuteen, kun mainitaan että elämästä saattaisi puuttua jotain, itse teksti ei tähän pyydykseen tartu. Se ikään kuin pelastautuu kertosäkeeseen, joka ylipäätään tiivistää kuvatun parisuhteen vakiintumisen:

”enää ei olla niin kuin ennen
tuskin edes poskelle suudellaan
kun sanot hyvää yötä kuin ohimennen
silti sinusta en luopuisi milloinkaan”

Teksti ei siis hyödynnä kaikkia sisältämiään mahdollisuuksia. Sen sijaan albumi Turkmenialainen tyttöystävä (1993) päättyy kappaleeseen joka lunastaa kaikki ne odotukset, joita aikaisemmat teeman tunnustelut myös debyyttilevyn jälken olivat asettaneet. Tämä teos on ”Kyyhkynen ja kyykäärme.”

Laulu alkaa kertosäkeellä, joka maalaa parisuhteen vakiintumista yhteisen tatuoinnin salaisen symbolin kautta. Ensimmäinen säkeistö vahvistaa kuvaa jaetulla keittiöllä ja arkisella keiton hellalle kiehumisella. Viides ja kuudes säe kuitenkin avaavat salakavalan eleettömästi toisen tulokulman:

”ja kaikki mistä haaveilet
on kaikki mitä saanut et
ei tyydytä sun tarpeita tällainen mies
tuttu olkapää ja lämmin peitto”

Tästä palataan kertosäkeeseen, mutta se kuulostaa väistämättä erilaiselta kuin ensimmäisellä kerralla eikä ole samanlainen pelastus kuin ”Enää ei olla niin kuin ennen” -kappaleessa. Toisen säkeistön alku palaa tylsän arjen kuvaukseen, ja sen jälkimmäisellä puoliskolla on taas hieno vaivihkainen kääntö: kuulen kerronnassa sen, että tyytymättömyyden aiheista ei varsinaisesti keskustella, vaan kertojahenkilö olettaa puolisonsa lemmikkitoiveiden takana olevan oikeasti halun saada lapsi, ja kodinrakentamisen toive muumiverhoineen ikään kuin tiuskaistaan paljaaksi.

”jos väität ettet koiraa saa
tai pientä kissanpoikasta
niin hommataan se vauva ja laitetaan
sille sitten ikkunaan ne muumiverhot”

Kappaleessa kerrotaan varsin pienellä sanamäärällä parisuhteen menneisyydestä, nykyhetkestä ja ehkä tulevaisuudestakin. Nykyhetki näyttäytyy jännitteisenä, mikä mahdollistaa useammanlaisen tulevaisuuden siinä missä ”Enää ei olla niin kuin ennen” ei jännitteillään rikastuttanut tarinaa.

Yhtyeen viimeiseksi jääneellä levyllä Hopeahääpäivä päätöskappale ”Karkkipäivä” kertoo tunnelmiltaan aivan toisenlaisen tarinan kuin ”Enää ei olla niin kuin ennen” tai ”Kyyhkynen ja kyykäärme”. Se ei tarjoa samanlaista jännitteiden vaivihkaista kerrontaa kuin viimeksi mainittu, mutta ei jää myöskään ensin mainitun yksioikoisuuden asteelle. Yhteistä ”Karkkipäivälle” ja ”Enää ei olla niin kuin ennen” -tekstille on kuitenkin se, että tarina on oleellisesti kerrottu jo etukäteen loppuun: ”Kyyhkysen ja kyykäärmeen” tarina voisi kääntyä vielä miten tahansa, mutta ”Karkkipäivän” pariskunnan pelimerkit on jo käytetty.

Laulu alkaa, kun kertojahenkilö sanoo muistavansa jokaisen aamun, päivän, illan ja yön kun tämän kumppani riehui ja jätti kertojalle – uhkaavan moniselitteisesti ilmaistun – likaisen työn. Takana kuulostaa siis olevan pitkä ja onnettomasti toistuva historia. Tämän toistuvuuden rinnalle tuodaan pian kohtalonomainen pysyvyys (”kuuntelin sanojasi hiljaisuudessa mieheksi syntyneenä”) ja lopulta yhdistetään ”elämänmittainen epätoivo” kielikuvaan avaruudessa harhailevasta raketista – mikä ainakin tälle kuulijalle kertoo aikamoisesta päämäärättömyydestäja yksinäisyydestä.

Ehkä julminta on kuitenkin kertosäe – tosin tässä laulussa kaikki säkeistöt toistuvat, mikä vielä alleviivaa loputonta lohduttomuutta – jossa kuvataan kuinka toisen ihmisen tarpeesta huolimatta ollaan lukkiuduttu etäisyyden ja ehkä satuttamisen kierteeseen, jossa vuorovaikutus voi näyttäytyä sirkusesityksenä:

”suu kun käy niin juttu luistaa
ja nimen edes oikein muistaa
kaivatessaan toista lohdukseen
ja nyt kun ihmissuhdetaidoin
näytellyin tai vaikka aidoin
töihin voitais päästä sirkukseen”

Näitä tekstejä kannattaa miettiä jännitteiden ilmaisemisen ja vaivihkaisen monimerkityksellisyyden kehittymisen kannalta – tuskin niinkään siitä näkökulmasta, että tekstit ovat etenevästi synkempiä. Tarinankerronnassa ja laurulyriikassa konfliktit väistämättä antavat enemmän mahdollisuuksia kiinnostavaan käsittelyyn kuin vaikkapa jännitteettömät rakkauslaulut, joilla voi sitten olla oma tarkoituksensa.

Kategoria(t): laululyriikka Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *