Tiedättehän, että tarinan ympärille kuvittelee myös muuta maailmaa. Jos kertomus sijoittuu vaikkapa Tampereelle, niin olettaa muun Suomen olevan sellainen kuin se omissa mielukuvissa muutenkin on. Muuta Suomea ei tarinassa mainita, mutta siellä se kuitenkin on, ellei muuta kerrota. Jos kerrotaan, ettei muuta Suomea olekaan, niin tarina muuttuu kovin toisenlaiseksi kuin aluksi näytti.
Peter Høegin kahdeksan novellin kokoelman Kertomuksia yöstä tarinat ovat sellaisia, että kysymys minkään muun tarinan ulkopuolella olevan maailman olemassaolosta tuntuu yksinkertaisesti turhalta. Ei ole mitään väliä, onko tarinan kuvaamien tapahtumien ulkopuolella maailmassa jotakin muuta. Nämä tarinat sisältävät kaiken tarpeellisen. Kukin niistä on oma itsenään riittävä pienoismaailmankaikkeutensa. Maailma on tarina, tarina on maailma, ja tarinan päättyessä yksi universumi on tehnyt tehtävänsä.
Oltiinpa uhkaavassa tilanteessa junassa, veneessä merellä, seuraamassa painajaismaisen avioliiton näytelmää kulissien takaa tai mitä vain, mistä novellit kertovat, tarinassa on annettu kaikki tarpeellinen. Ei ole väliä, kulkeeko juna kiskoilla, ennen kuin kiskot nähdään. On yhdentekevää, onko Lissabonia venematkan määränpäänä edes olemassa, sillä matkalla muistellut tapahtumat – riippumatta siitä ovako ne totta – ovat sitä todellisempia. Avioliittonäytelmän askeleet ovat kaikki mitä maailma tarvitsee niiden katselijoiden lisäksi.
Nämä ovat kokonaisia maailmoja ja kokonaisia tarinoita.