Clark Ashton Smithin enimmäkseen 1930-luvulla kirjoittamassa Zothique-sarjassa ollaan Maapallon ja ihmiskunnan viimeisissä ajoissa. Tarinat eivät sijoitu keskelle tuhoisaa katastrofia eikä ihmiskunta varsinaisesti taistele olemassaolostaan. Kysymys on enemmän pois hiipumisesta kuin dramaattisesta lopusta.
Kuten Smith kertojana alustaa ensimmäisessä novellissa eli ”Manaajien valtakunnassa”:
Mmatmuorin ja Sodosman taru on saava alkunsa vasta maanpiirin myöhäsimpinä kiertoina, kun kulta-ajan auvoisat tarut on unhoitettu. Monta aikakautta on nukkuva pois ennen kuin se kerrotaan: merten pohjat uppoavat ja uudet mantereet sikiävät. Ehkäpä se niinä päivinä harhauttaa hetkiseksi kuolevaa rotua synkeästä väsymyksestään, toivottomuudestaan kaikkea paitsi kadotusta kohtaan. Kerron tarinan kuten sitä kerrotaan Zothiquessa, viimeisellä mantereella, himmenevän auringon ja suruisten taivaitten alla, jossa tähdet loistavat kauheata kirkkauttaan jo ennen illan hämärää.
(suom. Eero Nurmi)
Komea lähtökohta.
Toisaalta kokoelma Zothique, johon kaikki Smithin kirjoittamat viimeisen mantereen tarinat on koottu, ei kerro mitään erityistä tarinaa. Kuinka se voisikaan – tai miten sen tarvitsisi? Ihmiskunta, kuten planeettansakin, kuihtuu pois. Kokoelman toimittanut M. J. Tuominen on liittänyt mukaan tarinoiden ehdotetun kronologian, mutta sillä ei mielestäni ole merkitystä itse lukemisen kannalta. Kun eletään loppua ilman että loppu ehtii varsinaisesti tulla, ja kaikki nautinto ja saavutukset ovat hauraampia ja lyhytkestoisempia kuin parhaina aikoina, ei tarina edes voi edetä kunnolla.
Se ei ollenkaan haittaa. Kokonaisuus on loputonta nykyhetkeä kaikkien tapahtumien lopussa.
Asetelmaa on helppo verrata esimerkiksi Michael Moorcockin Viimeisten aikojen valtiaat -sarjaan. Sen alussa liki kaikkivoipaiset viimeiset ihmiset elivät loputtomissa mutta tylsissä nautinnoissa – kaikki toistui eikä tarina voinut edetä ennen kuin yksi heistä astui ulos paratiisistaan. Myöskään Zothiquessa tarina ei voi edetä, mutta ei ollakaan kaikkivoipaisia paratiisissa – ellei sitten hetken tunnu siltä nekromantikkona kuolleiden kaupungissa kalmojen palveltavana – eikä tilanteesta voi mitenkään lähteä.
Onneksi lukija voi sulkea kirjan kannet ja jatkaa tarinaansa.