Tässähän ei ole tarinaa. Se on yllättävää, sillä Isaac Bashevis Singerin kokoelma Isäni seurakuntaa kuitenkin sisältää kymmeniä novelleja. Niissäkään ei ole erityisesti tarinaa.
Ei, liioittelin. Kun kokoelman loppupuolella ensimmäinen maailmansota rikkoo myös kuvatun juutalaisyhteisön arjen. Tällöin teoksessa on oikeastaan ensimmäisen kerran etenemisen tuntua: maailmalla tapahtuu, yhteisössä tapahtuu, yksilöille tapahtuu.
Muuten Isäni seurakunnan tarinat ovat kuvauksia, joissa tietenkin jollakin tasolla tapahtuu, mutta kyse on enemmän kotivideoista kuin lyhytelokuvista. Ne ovat hyvin elämänläheisiä siinä mielessä, että useimmissa elämän tapahtumissa ei ole mitään erityistä juonta tai kohtausten yli kulkevaa jännitettä, joka tähtäisi lopussa kaiken kiteyttävään ratkaisuun. Elämä vain.
Suurin osa Isäni seurakunnan tarinoista vain on.
Ne kuitenkin ovat oikein hyvin kirjoitettuja tuokiokuvauksia. Ne saattavat olla eniten juuri Isaac Bashevis Singerin tarinaa ja sitä kautta Puolan ja Yhdysvaltain juutalaisyhteisön tarinaa. Mutta että samalla kaunokirjallista tarinaa – enpä tiedä.