Aina ei tiedä, millaisena tarinaa tulisi lähestyä. Onko kyseessä realistinen draama, jännityskertomus, komedia tai jotain absurdia? Joskus tämä on hyvä asia – esimerkiksi Stefano Bennin Baol tai Kurt Vonnegutin parhaat teokset joko yllättävät lukijan tarinansa luonteella tai pitävät tämän koko ajan henkisillä varpaillaan.
On myös tarinoita, joissa häiritsee se, ettei niihin oikein löydä sopivaa suhtautumistapaa. Silloin saattaa epäillä, että ei vain itse ymmärrä.
Kazuo Ishiguron Me orvot häiritsee minua tällä väärällä tavalla.
Liki puolet siitä on sinällään ymmärettävää mutta ei välttämättä kovin kiinnostavaa vuorottelua päähenkilön nykytilanteen ja lapsuusmuistojen välillä. Hänen vanhempansa olivat brittäisen yrityksen työntekijöitä Shanghaissa 1900-luvun alussa, kun tuontioopium oli romuttaa sikäläisen kiinalaisyhteisön. Vanhemmat katosivat ainakin näennäisesti jälki jättämättä. Päähenkilöstä tuli sittemmin Lontoon seurapiireissä suosittu etsivä.
Hän kuitenkin palaa vielä selvittämään vanhempiensa katoamisen arvoituksen.
Mutta miksi hän uskoo, että he ovat yhä samassa talossa, jossa myöhempi johtolanka vihjasi heidän olleen kolmekymmentä vuotta sitten? Se ei vain tunnu uskottavalta. Ehkä en vain itse ymmärrä.
Shanghaissa soditaan, kun päähenkilö palaa sinne. Hän tapaa yhdessä kohtauksessa lapsuudenystävänsä – ja sitten jättää tämän. Tässä on unenomainen vivahde, eikä tarina taaskaan tunnu aivan todelta. Ystävän tapaaminen ei kuitenkaan vaikuta johtavan mihinkään, ja hänen tilallaan olisi voinut olla kuka tahansa tuntematonkin. Lapsuusmuistoissa oli tarjottu episodi, johon olisi tässä voinut palata. Nyt jään miettimään, että en ymmärrä.
Kun vanhempien katoamisen arvoitus selviää, se ei johdu etsivätyöstä vaan toisen hahmon pitkästä selityksestä. Katoamista ei olisi voinut ratkaista missään kohdassa tarinassa kerrotuin vihjein. Tähän ei voi siis suhtautua salapoliisikertomuksenakaan, vaikka päähenkilö on nimenomaan salapoliisi.
En ymmärrä. Ehkä teema on ulkopuolisuus, vieraus, muistojen ja havaintojen epäluotettavuus… mutta tarina jätti tämän lukijan ulkopuoliseksi toisin kuin olisi toivonut.