Robertson Daviesin Mikä verissä on rakentuu petoksille. Petos – tai ainakin jonkinlainen valheellisuus – tarvitaan tarinan aloittamiseen, sen käänteiden motivointiin ja jännitteen rakentamiseen.
Kaikki alkaa siitä, kun päähenkilö Francisin isoisä tarvitsee raskaaksi tulleelle tyttärelleen kunnollisen miehen. Vammaisena syntynyt lapsi kuitenkin valehdellaan nuorena kuolleeksi ja piilotetaan maailmalta niin, ettei myöskään Francis saa tietää velipuolestaan kuin vanhempana. Francis itse joutuu petetyksi, kun päätyy naimisiin luullessaan saaneensa serkkunsa raskaaksi – ja siinä missä hänen isoisänsä joutui maksamaan Francisin isälle kalliisti salatusta hairahduksesta, joutuu Francis nyt maksumieheksi.
Francis puolestaan harrastaa tai tekee uraa taidemaailmassa, jossa hän yhtäältä paljastaa väärennöksiä tai toisaalta tekee sellaisia itse. Lisäksi hän toimii vakoojana isänmaansa nimiin – kaukana James Bond -tyylisestä tosin, joten kirjan lajityyppi ei muutu kesken kaiken. Mitä muuta vakoilu kuitenkaan on kuin petosta ja salaamista?
Hassua on, että tämä salailu, huijaus ja paljastamisen pelkääminen tuntuu loppujen kovin arkiselta – ja petosten motivoimat käänteet niin harmillisen mahdolliselta ihan yhtä lailla menneisyyden maailmoissa kuin nykyäänkin. Mutta ehkä se on yksi asia, joka ihmiskunnalla on verissä.