Olen sitä mieltä, että jos romaani on erityisen pitkä, tarinan pitäisi jotenkin laadullaan oikeuttaa se. Entä jos kirjassa on pitkiä lukuja – onko niiden oltava erityisen hyviä?
Eipä oikeastaan. Periaatteessa 300-sivuiseen teokseen kuluu aikaa yhtä paljon, koostuipa se kymmensivuisista tai kolmekymmensivuisista luvuista. Käytännössä se ei tietenkään mene ihan näin, mutta pitkä luku tuntuu kuitenkin vähemmän haastavalta aloittaa kuin pitkä romaani.
Luvun pituus kuitenkin vaikuttaa lukukokemukseen. Oma lähtökohtani – mistä se sitten onkaan lähtöisin – on se, että luku luetaan loppuun. Joskus siis saattaa nukahtaa kesken luvun. Jos sen riskin haluaa välttää, saattaa lukemisen lopettaa ennen luvun aloittamista.
Ylipäätään kynnys tarttua kirjaan, josssa on pitkät luvut, on päivän mittaan korkeampi. Voisi siis ajatella, että ne tulee luettua myös sivumäärään suhteutettuna hitaammin kuin lyhytlukuiset kirjat. Näin ei välttämättä ole, sillä pitkän romaanin lukemiseen suhtautuu yleensä jokseenkin tavoitteellisemmin – ei halua, että siihen kuluu viikkotolkulla aikaa.
Esimerkiksi Johanna Sinisalon romaani Ennen päivänlaskua ei voi rakentuu varsin lyhyiden ja paikoin suorastaan sirpalemaisten lukujen varaan. Tällöin tarina on kuin sarja pysäytyskuvia. Samalla lukija voi olla melko varma siitä, että jokaisella lauseella tai jopa jokaisella sanalla on merkitys tarinan kannalta. Kokonaisuus on varsin helppolukuinen osaksi valitun muodonkin ansiosta. Voin kuitenkin kuvitella, että vaikkapa 600 sivua tätä tyyliä olisi uuvuttava jo siksi, että luvuissa eteneminen olisi niin nopeaa – jonkinlainen mielikuvien ylikuormitus uhkaisi, tai tarina tuntuisi muuten hyvin intensiiviseltä.
Italo Calvinon Näkymättömät kaupungit puolestaan on esimerkki teoksesta, josta ei voi olla ihan varma, ovatko lyhyet luvut samaan teemaan liittyviä novelleja vai saman romaanin osia. Näkymättömät kaupungit ei voisi olla juuri pidempi kuin se nyt on.
Sen sijaan esimerkiksi N. K. Jemisinin Murtunut maailma -trilogian teokset ovat pitkiä paitsi niteiltään niin myös luvuiltaan. Voi olla haastavaa pysyä selvillä siitä, mikä pitkissä luvuissa on olennaista sivumäärältään pitkän tarinan kannalta – varsinkin, kun tarina kattaa kolme pitkää romaania. Jemisin ei ole kirjoittaja, jonka jokainen lause olisi yhtä tärkeä.
Usein Kurt Vonnegut pääsee parhaissa teoksissaan ihanteelliseen lukujen pituuden ja merkityksellisyyden suhteeseen. Samalla tarina saattaa rytmittyä upeasti, vaikka siinä esimerkiksi hypittäisiin eri aikatasoilla. Voi olla, että niin tasapainoista tekstiä lukisi yhtä mielellään 250 kuin 500 sivua.
Mikä muuten olikaan pitkä ja mikä lyhyt luku? Alle kymmenen sivua on minulle yleensä lyhyt, yli kaksikymmentä taas selvästi pidemmän puolella.