Kuten kerroin, olen sitä mieltä, että pitkien romaanien pitäisi olla erityisen hyviä. Vähimmäisvaatimus on se, että pitkät romaanit eivät olisi ainakaan huonoja. Keskinkertaiseen pitkään romaaniin käytetyllä vaivalla lukisi kuitenkin vaikka pari keskinkertaista maltillisemman mittaista romaania. Tuotoksen ja panoksen suhdetta täytyy jonkin verran ajatella.
Romaani muuttuu pitkäksi joskus 350 sivun jälkeen, osa jo ennen sitä. Tämä riippuu vähän myös kirjasinkoosta.
On joitakin pitkiä romaaneja, jotka olisivat voineet jatkua pidempäänkin. Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus on sellainen. Samoin Will Selfin Suuret apinat. Dan Simmonsin Hyperionin ja Hyperionin tuhon mitta on täysin perusteltu. Gene Wolfen Uuden auringon kirja on romaani neljässä niteessä, eikä muuten voisi ollakaan. John Irvingin teoksiin minulla on hieman ristiriitainen suhde: ne ovat pitkiä, mutta niiden pituus tuntuu kuitenkin useimmiten tarkoituksenmukaiselta.
Sen sijaan José Saramagon romaaneistä yksikään ei ole ollut minulle ihan niin miellyttävä lukukokemus, etten välittäisi sivumääristä. Kun Dan Simmons on mainittu, niin jatkettakoon että myöhempi kaksikko Ilium ja Olympos ei kannattale kunnolla sivumääräänsä. Joskus nuorena huomasin, että Tom Clancyn myöhemmät teokset olivat järjettömän mittaisia niiden laatuun nähden. Nykyään epäilen, että sama pätisi hänen varhaisempaankin tuotantoonsa ja lyhyempiinkin romaaneihin.
Huono romaani on huono ja periaatteessa sillä selvä, olipa se pitkä tai lyhyt. Häkellyttäviä tapauksia ovat ne, jotka ova ihan päteviä lukukokemuksia mutta tuntuvat liian pitkiltä laatuunsa nähden. Tuntuu, että mitta ei ole oikeutettu, mutta teoksessa on kuitenkin paljon sellaista, jonka vuoksi on hyvä että se on olemassa. Ei kuitenkaan oikein osaa sanoa, kuinka sitä tulisi lyhentää. Minulle Alastair Reynoldsin teokset ovat usein tällaisia: eivät niin loistavia, että ne ansaitsivat 700 sivua, mutta niissä ei välttämättä ole kerrontaa tai sivujuonia, jotka olisivat ilmeisen turhia.
Tuntuu hassulta jaella täysin subjektiivisia tuomioita siitä, milloin romaani on oikeutettu pituutensa. En tietenkään voi toivoa, että jokin teos häviäisi maailmasta vain siksi, että se ei yllä hämäriin kriteereihini. Elämässä on kuitenkin rajallisesti aikaa.