On häkellyttävää, millaisen tarinoiden kokonaisuuden Toni Morrison kykenee kertomaan alle kahdessasadassa sivussa.
Sula on sekä romaanin että sen keskeisen henkilön nimi. Juuri mitään ei kuitenkaan kerrota Sulan näkökulmasta, ja kuten Morrisonilla usein aikaisemminkin, yhden ihmisen tarina sisältää muidenkin ihmisen, sukujen ja kansan tarinaa. Sula, kuten kukaan muukaan, ei vain ilmesty tyhjästä omaan elämäänsä tai muiden elämään, vaan on alusta pitäen osa kudelmaa, johon jollakin tavalla vaikuttaa vain olemalla olemassa.
Sulan varhaisessa elämässä on traumaattisia tapahtumia – eikä helppoa ole ollut perheelläkään – mutta jää hieman epäselväksi, mitä Sula itse on tarinastaan mieltä. Se ei mitenkään ole puute tässä pienoisromaanissa. Se pakottaa lukijan tarkastelemaan Sulan tekoja ja spekuloimaan hänen tuntemuksistaan muiden ihmisen reaktioiden kautta.
Sula on erilainen, jollakin tavalla riippumaton, ja itsepäisen sitkeä, kuten äitinsäkin, joka ilmeisesti järjesti tahallaan jalan vieneen onnettomuuden saadakseen rautatieyhtiöltä vahingonkorvauksen elämänsä pesämunaksi. Yhteiset piirteet eivät kuitenkaan lähennä Sulaa ja tämän äitiä tai oikeastaan Sulaa ja ketään. Hän pärjää, ja melko kylmänkin määrätietoisella pärjäämisellään saa muutkin pärjäämään mutta keskenään – ei hänen kanssaan. Sula nimittäin tiivistää kyläyhteisön: lapsettomana ja irtosuhteita harrastavana hänet täytyy sulkea ulkopuolelle ja huolehtia omat rivit kuntoon.
Lukija tietää Sulan vanhempien tarinaa sekä hänen lapsuutena tarinaa. Lukija tietää, kuinka lapsuudenystävät, sukulaiset ja kyläläiset joutuvat hieman kamppailemaankin asettaakseen Sulan omaan tarinaansa. Lukija ei kuitenkaan juuri tiedä, mitä Sula itse ajattelee – mutta jotain hän kuvittelee kuitenkin. Siten tarinan kaikki puolet tulevat kerrotuksi, toiset ehkä vaihtoehtoisilla ja kilpailevilla tavoilla.