Intohimon palatsi on Naguib Mahfouzin Kairo-trilogian keskimmäinen osa. Edellisen osan eli Palatsikadun tarinassa oli mielestäni kyse siitä, kuinka Egypti uudistuu mutta päähenkilö, kauppias ja perheensä itsevaltainen isä Sayyid, ei aio uudistua. Samalla kuitenkin hänen perheessään itää vallankumous samalla tavalla kuin Egyptissä iti aikaisemmin. Mietin kuitenkin, ettei pitkässä romaanissa ollut kunnon konfliktia, joka olisi antanut tarinalle jäntevyyttä ja siten oikeuttanut runsaan sivumäärän.
Intohimon palatsi kertoo henkilöistään tasapuolisemmin ja syvemmin kuin Palatsikatu. Itse asiassa tuntuu, että muutkin kuin Sayyid ovat ihmisiä sisäisine maailmoineen, ja samalla myös Sayyid, joka ei ole enää varsinaisesti pääosassa, vaikuttaa kirpoavan otteensa vuoksi inhimillisemmältä ja vivahteikkaammalta kuin aikaisemmin. Poikiensa aikuistuessa hän ei kykene enää hallitsemaan perhettään kuten ennen, mutta myös hänen omat intohimonsa saavat hänestä vallan eri tavalla kuin aikaisemmin.
Näin ollen Intohimon palatsin tarina on konflikteja täynnä. Ne vain eivät ole vanhenevan miehen ja muuttuvan yhteiskunnan välillä, vaan ihmisten sisällä. Tarina koostuu tällä kertaa halujen, ajatusten, tunteiden ja arvojen ristiriidoista joko keskenään tai ympäristön kanssa. Yhteiskunnallinen muutos jää taustalle tai on muutoin toisarvoinen tarinan henkilöiden sisäiseen maailmaan nähden. Tällä tavalla Intohimon palatsin tarina on yllättävän erilainen kuin edeltäjänsä. Täytyy myöntää, että seuraavaa osaa odotan kiinnostuneempana kuin odotin tätä.