Kullervo on siis päättänyt lähteä kostamaan Untamolle perheensä surman.
Mutta hänen perheensä on elossa, kuten hiljattain aika yllättävänä juonenkäänteenä paljastui. Itse asiassa lähiperheestä on kuollut vain sisko, ja hänkin vain siksi, että makasi Kullervon kanssa. Pakko siis olettaa, että kostoa motivoi laajemmin Kullervon isän Kalervon suvun tuho.
Tuvassa tosin on aika jäätävä tunnelma – ja miksipä ei olisi, kun insesti ja tyttären kuolema on juuri paljastanut. Kullervo kysyy isältään, itkeekö hän poikaansa, jos saa kuulla tämän kaatuneen taistelussa.
"En minä sinua itke,
jospa kuulen kuolleheksi:
poika toinen tehtänehe,
poika paljoa parempi,
äijeä älykkähämpi."
Tylyä, mutta Kullervolle ihan oikein.
Lämpimät eivät jäähyväiset ole – vain äiti ei Kullervoa hylkää – ja poika pääsee kostoretkelleen. Kostoretki on muuten kuvattu samalla pieteetillä kuin Väinämöisen jälkimmäinen Tuonelessa käynti. Panenpa sen tuohon kokonaan:
Saip' on miekan mielehisen, kalvan kaikkien parahan, jolla kaatoi kaiken kansan, joukon Untamon hävitti. Tuvat poltteli poroksi, kypeniksi kyyhytteli: kivet jätti kiukahista, pitkän pihlajan pihoista.
No, ehkä kokonaisen runon tai jopa kahden mittaista teurastuskuvausta ei olisi jaksanut lukea. Tämän jälkeen tarinankuljetus on aika sujuvaa: hän palaa kotiin, jossa ei ole enää eläviä, ja vaeltaa metsässä paikalle, jossa makasi sisarensa kanssa, ja päättää siellä päivänsä. Oikeastaan kaikki teemat, jotka olivat tärkeät Kullervon tarinan alussa, pääsevät mukaan loppuhuipennukseen. Kullervon tarinan käänteet ovat olleet epäloogisiakin, mutta loppu saa ne kuitenkin näyttämään riittävän yhtennäiseltä tarinalta. Lisäksi miekan mietteet, kun Kullervo kysyy joisiko se pahantekijän verta, ovat vahvaa tekstiä ja saattavat viitata siihen, että kaikki kostaessa tapetut eivät varmaan olleet syyllisiä Kullervon tilaan:
"Miks' en söisi mielelläni, söisi syyllistä lihoa, viallista verta joisi? Syön lihoa syyttömänki, juon verta viattomanki."