Keltainen kirjasto #197: Moskatin suku

Totesin joskus, että varsinkin Keltaisen kirjaston alkutaival on kovasti sidoksissa maailmansotiin. Maailmansodat – varsinkin jälkimmäinen – ovat puolestaan sidoksissa juutalaisten vaiheisiin. He kuuluvat toisen maailmansodan tarinaan erottamattomalla tavalla. Toisen maailmansodan kauhuihin keskittyminen voi kuitenkin hämärtää sitä tosiseikkaa, ettei heillä ollut aivan helppoa ennen sitäkään ja että vaikeudet eivät ole varsinaisesti lakanneet.

Isaac Bashevis Singerin romaani Moskatin suku kuljettaa henkilöitään ja liki koko läntistä maailmaa 1800-luvun lopulta toisen maailmansodan syttymishetkiin. Ainakin tämä lukija näkee kaiken kuin ennalta: tapahtuipa Moskatin suvulle ennen sitä mitä tahansa, niin lopputulemaa värjää se tosiasia, että toinen maailmansota tapahtui sen jälkeen, kun tämä tarina päättyy.

Jännitteet ovat moninaiset: nuoremmat sukupolvet eivät näe Tooraa samalla tavalla kuin edeltäjänsä, juutalaisen kansan toivotusta kohtalosta on monenlaisia näkemyksiä, ja jotkut sulautuvat ympäröivään kulttuuriin – sikäli kuin pystyvät. Jollakin tavalla Moskatin suvun tarinat ovat tarinoita juutalaisen kansan olemisen tavasta.

Entä jos romaani päättyisi onnellisesti? Kuinka se lukisi tietäessään, mitä toisessa maailmansodassa tapahtui?

Ja entä jos romaani päättyisi surullisesti? Olisiko se mitään verrattuna siihen, minkä tosimaailmassa tietää tapahtuneen?

Mutta entä jos romaani päättyykin lauseisiin, jotka voivat pyöräyttää kaiken ympäri ja saada edeltävät ja tulevat tarinat näyttämään aivan toisenlaisilta kuin lukukokemuksessa siihen saakka – siis ennen aivan viimeisiä lauseita? Se moninkertaistaa Moskatin suvun tarinat ja häkellyttävästi saa myös tarkastelemaan Israelin ja Palestiinan kevään 2020 taisteluja toisella tavalla.

”Minun voimani ovat lopusssa”, hän sanoi anteeksipyytävästi. Hän empi hetken ja sanoi sitten puolaksi: ”Messias tulee pian.”

Asa Heshel katsoi häntä ihmettyneenä. ”Mitä tarkoitat?”

”Kuolema on Messias. Se on oikea totuus.”

(suom. Jukka Kemppinen)
Kategoria(t): Keltainen kirjasto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *