Vaikka en olekaan ehtinyt lukemisistani kirjoittaa, se ei onneksi tarkoita, ettenkö olisi ehtinyt lukea. Syys- ja lokakuun aikana luin 13 teosta. Teoksista yksi oli sähköinen, loput olivat fyysisiä kirjoja.
Syyskuussa luin kaksi paljon kehuttua ja suositeltua historiallista romaania: Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie ja Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan varjossa. Whitehead ottaa teoksessaan enemmän taiteellisia vapauksia, sillä teoksessa kuvataan orjien pakomatkaa fyysistä rautatietä pitkin, kun taas todellisuudessa kyse on ollut enemmänkin verkostosta. Koska tarina kuitenkin keskittyy enimmäkseen ihmisiin ja heidän tarinoihinsa, virhe on helppo sivuuttaa. Puuvillatehtaan varjossa oli ehdottomasti minulle yksi vuoden lukuelämyksistä: sopiva yhdistelmä historiallista ajankuvausta ja romantiikkaa.
YLE alkoi näyttää uudelleen suosittua Downton Abbey-sarjaa, ja tällä kertaa päätin itsekin katsoa sarjan. En ihmettele yhtään miksi sarja on niin kehuttu, sillä kaikki osa-alueet toimivat erinomaisesti. Sarjaan liittyen luin kaksi Jessica Fellowesin (sarjan käsikirjoittaja Julian Fellowesin veljentytär) teosta, jotka kertovat sarjan kuvaamisesta sekä siitä, millaista elämä tuontapaisessa kartanossa olisi ollut: Downton Abbey: kartanon vuosi ja Downton Abbey: Muistojen aika. Kumpikin teos toi lisäsyvyyttä sarjaan hieman eri näkökulmista.
Syyskuun oheislukemisina luin kaksi kokoelmaa: joensuulaisen Helka Sivosen opettajaelämään keskittyvän Kaunotee -tarinakokoelman ja Cecilia Ahernin Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia -novellikokoelman. Kumpikin teos keskittyy yhden aiheen ympärille: Sivosen tarinat kuvaavat opettajuuden näkökulmia erilaisissa kouluissa ja eri aikoina, Ahern puolesta keskittyy naisiin ja on ottanut lähtökohdakseen erilaiset kielikuvat, joiden pohjalta naisten elämää kuvataan.
Lokakuun aloitin lukemalla Antti Holman Kaikki elämästä(ni). En ole mikään hirveä Holma-fani, eikä kirja kirjailijasta, joka yrittää kirjoittaa kirjaa ja siinä sivussa kertoo elämästään, oikein napannut. Holman rinnalla luin Danielle Steelin Osoitteena Charles Street 44, joka oli pääosin hyvänmielen hömppää, mutta sekaan mahtui myös rankemmankin aiheen käsittelyä.
Luin lokakuussa myös kolme nuortenromaania: Heidi Silvanin Tyhmästi tehty, Nicola Yoonin Aurinko on tähti ja Jenny Hanin Aina ja ikuisesti, Lara Jean. Tyhmästi tehty on jännityskirja, joka kertoo tyttöporukasta joka ajautuu julmaan tekoon. Aihe on karmiva, mutta valitettavasti ajankohtainen. Aurinko on tähti on perinteisempi nuortenromaani, jossa tyttö ja poika kohtaavat ja rakastuvat – molemmat sattuvat vain olemaan siirtolaisia ja tytön perhettä ollaan karkoittamassa Yhdysvalloista. Kirjasta on tehty myös elokuva, ja nimen tuttuus sai minut tarttumaan kirjaan. Aina ja ikuisesti, Lara Jean on nuortensarjan päätösteos, mutta toimi hyvin myös itsenäisesti luettuna.
Junassa istuessa tulin lukeneeksi vuoden toisen e-kirjan: Tuomas Kyrön Vasara ja käytettyjä nauloja, Mielensäpahoittaja. Vaikken juuri voikaan samaistua kirjan päähenkilöön, Kyrön kirjoitustyyli on niin letkeää ja todenmukaista, että luen mielelläni Mielensäpahoittajan edesottamuksista. Tällä kertaa käsittelyssä ovat vanhan talon remontti ja vanhan miehen selkävaivat, ja perinteiseen tapaan mukana on kirjava kaarti erilaisia sivuhahmoja.
Viimeinen lokakuussa loppuun lukemani kirja oli uusintapainos Martta Piilin muistelmista. Kohtalona Siperia: neljätoista vuotta pakkotyövankina kertoo siitä, kuinka Karjalassa asunut Martta joutui talvisodan alkaessa pakkotyövangiksi Siperiaan ja hänen pyrkimyksestään päästä Suomeen. Kirja on koruton kuvaus siitä, millaisissa oloissa ja millaisen mielivallan alla vangit olivat ja miten vaikeaa tarvittavien dokumenttien saaminen oli vielä silloinkin kun teoriassa lupa kotimatkaan oli saatu.