Herta Müllerin teksti on voimallista. Novellikokoelmassa Matala maa välittyi voimakkaasti tunnelma, vaikka konkreettiset tapahtumat eivät olisi jääneet mieleen. Pienoisromaani Ihminen on iso fasaani on siihen verrattuna tarinallisempi, mutta sen luettuaan jää tuntemukseen, ettei kyse ollut ihan tavanomaisesta tarinankuljetuksesta.
Tarinassahan täytyy olla jokin konflikti, jokin jännite. Tarinan tapahtumat vievät sen ratkaisemista kohti. Tästä näkökulmasta tarkastellessa pienoisromaanin roistoiksi tunnutaan petaavan pappia ja poliisipäällikköä, jotka käyttävät hyväkseen matkustusasiakirjoja tarvitsevia ja heidän perheitään. Ihmiset haluavat jättää Romanian kurjat kylät muuttaakseen Saksaan, mutta joskus perheen nuoret tyttäret joutuvat tulemaan etsimään tarpeellisia dokumentteja papin sängystä monta kertaa.
Lukija saattaa odottaa, että kylän korruptoituneet mahtimiehet saavat ansionsa mukaan ennen tarinan päättymistä. He saavat kuitenkin lähinnä aineellisia etuja ja seksiä. Päähenkilö ja hänen perheensä pääsevät kuitenkin Saksaan, kun heidän tyttärensä suostuu hyväksikäytettäväksi – tai oikeastaan hän ei edes kipuile asian kanssa juurikaan, vaan suhtautuu asiaan hyvin vähäeleisen käytännönläheisesti.
Lopulta tuntuukin, että tarinan konflikti ei ollut toisten tilannetta kyynisesti hyväksi käyttävien kylän merkkihenkilöiden ja sorrettujen välillä. Konflikti on jotenkin laajemmin koko elämässä – siinä, että on väistämättä sorrettuja ja sortajia ja että sille ei oikeastaan voi mitään. Tarinakin oikeastaan vain päättyy – mikään ei tunnu lopulta ratkeavan.
Hienoja, ristiriitaisia tunnelmia.