Kun ideat loppuvat ja määräpäivä lähestyy, on kai klassinen temppu kirjoittaa pakina pakinan kirjoittamisen vaikeudesta tai strippisarjakuva vitsien vähyydestä. Uwe Johnsonin Kolmas kirja Achimista on tavallaan romaani kirjan kirjoittamisen vaikeudesta. Se onneksi kykenee väistämään tylsän ja itseriittoisen ratkaisun, sillä romaanissa syntyvä tai syntymättä jäävä kirja on tietokirja kilpapyöräilijä Achimista.
Teoksen tarina ei kuitenkaan varsinaisesti ole Achimin tarina, sillä sitä on teoksen kertojan varsin vaikea selvittää täsmällisesti. Teksti etenee lyhyinä ysymyksinä ja kommentteina ja niihin annettuina pitkinä vastauksina, jotka tavallaan muodostavat kirjan luvut, mutta eivät kuitenkaan rytmitä romaania tavanomaisesti.
Millaista siellä sitten oli?
Mistä se alkoi?
Kertoiko Achim sen täsmälleen näin?
Mitä liian henkilökohtainen tässä kohdin tarkoittaa?
Mitä sellaisissa olosuhteissa pystyi kirjoittamaan?
Eihän hän siinä tapauksessa ole voinut olla mukana marssimassa!
Kolmas kirja Achimista – siis meidän maailmassamme Uwe Johnsonin kirjoittama romaani, ei romaanin sisällä aiottu tietokirja – kertoo henkilön sijaan tarinaa kohtaamisen vaikeudesta. On totta, että Achimin nykyisyyttä ja historiaa on vaikea tavoittaa täsmällisesti, mutta samat vaikeudet toistuvat romaanin kertojahenkilön, länsisaksalaisen kirjoittajan, yrittäessä toimia Itä-Saksassa ja kerätä materiaalia. Hän Achimista kirjoittamansa kirjan tulisi, toisin kuin kahden aikaisemman, yhdistää saksalaisia. Se ei kuitenkaan vaikuta onnistuvan – se ei vaikuta ylipäätään mahdolliselta. Välissä on jo muutakin kuin muuri.
Olisiko Achimin ja kolmannen kirjan tarina kyetty kertomaan muulloinkin kuin kahtia jaetussa Euroopassa? Teemojen suhteen se olisi varmasti onnistunut. Nyt Achimin epämääräinen tarina vain sattuu kiinnittymään enemmän tai vähemmän täsmällisesti tuntemaamme Euroopan tarinaan.