Tämänkertaisen romaanin otsikko onkin hankala. Otsikosivun mukaan se on kokonaisuudessaan ehkä jotain sellaista kuin Luutnantti Pasenow eli Romantiikka · 1888 · ja sen on osa ”Unissakulkijat”-sarjaa.
Hermann Brochin Luutnantti Pasenow julkaistiin alun perin 1930, eli sen kuvaama vuoden 1888 tilanne ja siinä tuskaileva nuori Pasenow oli monin tavoin jo mennyttä maailmaa. Kyse ei ole muutamista vuosikymmenistä sinänsä, vaan siitä kuinka suuria mullistuksia nykyisen Saksan alueella ja ylipäätään Euroopassa tapahtui 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Nykypäivän lukija toki mielessään kirjoittaa noille mullistuksille helposti jaksoa tietäessään mitä tapahtui sarjan ensimmäisen osan kirjoittamisen jälkeen.
Mutta kylläpä Pasenow tuskaileekin muutoksen äärellä! Hän on nuori mies, mutta olisi paremmin kotonaan väistyvässä maailmanjärjestyksessä tai kenties hän haikailee sellaista, jota ei koskaan ollutkaan.
Niinpä siis mies, joka aamulla pukeutuu univormuunsa sulkien viimeisenkin napin, saa ylleen kuin toisen, tiiviimmän ihon, ja samalla hän ikään kuin palaa varsinaiseen lujaan ja vahvaan elämäänsä. Kovaan kuoreensa suljettuna, remmein ja hakasin kiinnitettynä hän alkaa jo unohtaa univormun alle jääneen aluspaitansa, ja elämän epävarmuus, jopa itse elämäkin siirtyy kauemmas.
(suom. Oili Suominen)
Mailma ei kuitenkaan kunnioita univormuja niin kuin ennen, vaan liikemiehetkin ovat ihailun arvoisia. Ristiriidat ovat myös luutnantin sisäisiä, kun hänellä ei ole mitään vaikeuksia tyydyttää lihallisia himojaan alaluokkaisen ja ulkomaalaisen Ruzenan kanssa, mutta hänelle vaimoksi aiotun Elisabethin makuuhuoneen ovelle hän olisi valmis asettumaan vartioon joka yö, jotta kukaan – aviomieskään – ei veisi neidon koskemattomuutta.
Romaanin viimeinen luku on kokonaisuudessaan seuraava:
Ja kumminkin he noin kahdeksantoista kuukauden kuluttua saivat ensimmäisen lapsensa. Niin kävi. Miten siinä niin kävi, sitä ei enää tarvitse kertoa. Tässä selostettujen luonteenpiirteiden perusteella voi lukija itsekin päätellä asian.
(suom. Oili Suominen)
Pakko myöntää, että odotan tarinan jatkumista ”Unissakulkijoiden” seuraavassa osassa. Sehän ei jatka luutnantti Pasenowin tarinaa, mutta ehkäpä tällainen mahdottomian välitilojen tematiikka jatkuu – ja mikäpä sen kiinnostavampaa.