Toni Morrison romaanin Minun kansani, minun rakkaani äärellä pääsee miellyttävällä tavalla pohtimaan, kenen tarinasta onkaan kysymys. Pohjalla on itse asiassa tositarina, mutta sille ei välttämättä tarvitse antaa pohdinnoissa mitään osaa.
Keskushenkilönä on ainakin aluksi entinen orjanainen Sethe. Orjuus tietenkin leimaa hänen elämäänsä monella tavalla: yhtäältä kaltoinkohtelun fyysisinä merkkeinä, toisaalta henkisinä arpina siitä, että hän tappoi pienen tyttönsä pelätessään heidän joutuvan orjiksi taas ja uskoo nyt tytön hengen kummittelevan heidän talossaan. Minun kansani, minun rakkaani vaikuttaa näin tarinalta traumatisoituneesta naisesta mutta myös kokonaisesta kaltoinkohdellusta ja riistetystä kansakunnasta – mustista orjista, joille ei annettu edes mahdollisuutta elämään.
Sethen luokse saapuu Paul D, joka oli orjana samassa paikassa kuin nainen. Näin tarinasta tulee ainakin osaksi heidän yhteisensä. Osaksi jaettu menneisyys yhtyy osaksi jaettuun nykyisyyteen ja tarkoittaa jotakin kenties jaetun tulevaisuudenkin kannalta. Mutta jos romaani on myös orjuutetun kansan tarinaa, niin mitä voisi tarkoittaa se, että Paul D haluaisi lapsen mutta Sethe epäröi kovin?
Jos tarinan haluaa lukea niin, siinä on jatkuva yliluonnollinen elementti. Alkuteokselle otsikon antanut hahmo, joka kutsuu itseään Rakastetuksi, saapuu kuin tyhjästä Sethen ja Paul D:n luokse viimeksi mainitun karkottaessa Sethen tappaman lapsen haamun. Sethe alkaa uskoa, että Rakastettu todella on hänen tyttärensä, ja toimii kuin yrittäisi hyvittää kaiken. Lopulta hän kuitenkin hukkaa itsensä ja elämänsä. Tuntuu siltä, että Sethe ei voinut kuin päätyä umpikujaan – ja jälleen voi kysyä, mitä tämä tarkoittaa jos tarina on myös orjuutetun kansan tarina.
Kun tarinaa miettii jälkeenpäin, yksilöistä se oli Denverin eli Sethen yhä elossa olevan teini-ikäisen tyttären tarina. Denverin tarina kuitenkin kerrottiin kuin muiden kohtauksissa ja muiden tarinoiden väleissä. Denver on ikään kuin vähän syrjässä kaikesta, mutta romaanin lopussa hän on oikeastaan ainoa, joka säilytti tai löysi oman itsensä ja pystyi antamaan muille jotain sellaista, mitä he oikeasti tarvitsisivat. Kaiken kaltoinkohtelun, trauman ja murheen varjosta kykeni nousemaan joku aloittamaan omaa tarinaansa, joka ehkä varsinaisesti kerrottaisiin vasta myöhemmin.